Kuvagalleria
Segovia elektroakustinen
Tuotteen kuvaus
Kitaran tyyppi: Puoliakustiset ja elektroakustiset kitarat
Juuri kunnostettu nätisti soiva teräskielinen akustinen. Näistä ei kauheasti löydy tietoa, mutta käsittääkseni on 80-luvulta peräisin ja joidenkin palstojen ja myynti-ilmoitusten perusteella olisi tehty Espanjassa. Tiedä siitä, mutta hyvä kitara kaikin puolin. Tarran perusteella ostettu uutena Klaukkalan musiikista.
Perushuollon lisäksi nauhat tasoitettu, kruunattu ja nauhanpäät pyöristetty, niin on mukava soitella.
Kaula liimattu uudestaan runkoon kiinni Titebondilla, joten pysynee siinä myös maailmanloppuun asti. Liimaus on siisti. Saumat voi halutessaan viimeistellä itse, jos kokee sille tarvetta. Sisälmyksistä myös yksi tukirima liimattu takaisin paikoilleen. Kansi hivenen montulla kaikuaukon kohdalta ja luonnollisesti koholla vähän sitten tallan paikkeilta, joka hieman irvistää, mutta injektoin sinnekin väliin liimaa, joten pysynee paikallaan. Ei vaikuta mihinkään ja eiköhän tämän soittimen puut ole jo asettuneet, joten tuskin enää elää.
Sähköt toimii, mutta tässä mallissa ei ole preamppia, joten joku pedaali lienee hyvä laittaa väliin, jos meinaa PA:n kautta soitella. Kuten nyt suosittelisin muutenkin piezolla mikitettyihin akkareihin.
Tähän hintaluokkaan siis erinomainen soitin soundiltaan ja soitettavuudeltaan, mikäli eletty elämä ja pienet kauneusvirheet siellä täällä eivät haittaa. Yleisilmeeltään kuitenkin siisti.
LÄHETYS onnistuu hyvin pakattuna, etukäteen maksettuna ja ostajan vastuulla.
NOUTO/TESTAUS Lohjalla tai Espoossa. Sovittaessa ajelen toki noiden seutujen lähistöille myös kaupoille.
VAIHDOSSA sopii tarjota mitä vain musakamaa. Studiolaitteet ja mikit, synat, bassot ja kitarat, myös akustiset ja projektikuntoiset, soitinten osat, pedaalit, vahvistimet, rumpukamat jne.
KAUPAN PÄÄLLE PERUSHUOLTO, kuten aina myymiini kielisoittimiin, joka pitää sisällään seuraavat toimenpiteet:
- Otelaudan puhdistaminen ja öljyäminen
- Nauhojen kiillotus
- Kaularaudan säätö
- Ruuvien/muttereiden kiristys
- Puhdistus, vahaus ja kiillotus
- Uudet kielet
+ Nauhojen tasoitus, kruunaus ja pyöristys
Myynnissä myös m.netissä.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 26.4.2025 klo 20.09 ・ Ilmoituksen tunnus: 23622051