Kuvagalleria
sally salminen - katriina
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Romaani käsittelee naisen periksiantamattomuutta. Kirjan tarinassa varakkaan pohjalaistalon tytär muuttaa rakkauden perässä Ahvenanmaalle. Mies osoittautuu kuitenkin haihattelijaksi, eikä Katriinalla ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa elämänsä ohjat omiin käsiinsä.
Koska Katriinan puoliso on merimies ja paljon poissa kotoa, Katriina kokee olevansa vain puoliksi naimisissa. Vaimo joutuu ottamaan vastuun kaikesta, kasvattamaan lapset yksin ja kantamaan kaiken taloudellisenkin huolen. Kaikki tämä tekee Katriinasta itsenäisen ja voimakkaan persoonan, joka uskaltaa uhmata Ahvenanmaan rikkaita laivanvarustajia.
Kirjassa on paljon köyhyyttä, epäoikeudenmukaisuutta ja nöyryytystä. Ristiriitainen elämäntilanne näkyy monella tavalla Katriinan elämässä: hänellä on taloudellisen itsenäisyyden kaipuu, mutta samalla hän on riippuvainen rikkaiden talojen töistä.
Katriina on oppositiossa epämuodollista valtaa vastaan. Hän kannustaa esimerkillään kaikkia kylän köyhiä kunnioittamaan itseään, rikkaiden tylyä kohtelua ei tarvitse hyväksyä. Hänen oikeudentuntoaan ei taivutella rahalla. Köyhyyden keskelläkin hän hankkii lapsilleen koulutuksen ja nostaa heidät kohti valoisampaa tulevaisuutta."
omistusnimi sutattu. vuodelta 1936. kolmas painos
nouto peräseinäjoelta tai postikulut 7.90
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 4.5.2025 klo 17.03 ・ Ilmoituksen tunnus: 24189073