Kuvagalleria
Rockboard pedaalilauta, mooer s12 virtalähde, flx8 pro looper sekä kova laukku
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Myydään iso pedaalilauta 12 paikkaisella virtalähteellä, sekä 8 paikkaisella pedaaliswitcherillä/midiohjaimella. Myyn mielellään pakettina hieman edullisemmin, mutta jos olet kiinnostunut ostamaan jotakin erikseen niin eiköhän sekin onnistu :)
Pedaalilautana toimii warwick rockboard (56cm x 32cm).
Itse lautaa ja laukkua on modattu itse huolella ja hartaudella käyttäjäystävällisemmäksi. Laukusta on poistettu toiselta puolelta saranat ja tilalle on niitattu samanlaiset salvat mitä laukussa on myös toisella puolella. Näin koko kannen saa kokonaan nostettua irti eikä se jää saranoiden varaan roikkumaan. Myös kumitassut pedaalilaukun "kannesta" on poistettu, sillä nyt laukun matalempaa puolta on mahdollista käyttää pohjana, mihin olen velcron avulla kiinnittänyt itse pedaalilaudan. Lauta on siis irroitettavissa esimerkiksi virtalähteen vaihtoa varten, tai jos laudan alle haluaa piilottaa vielä muita laitteita yms. Lauta kuitenkin pysyy tukevasti kiinni laukun pohjassa vaikka olisi täynnä pedaaleja ja näin setti on soittovalmiina aina kun vain kannen nostaa pois. Näin johdot ym kestää paremmin kun pedaalilautaa ei tarvitse nostella laukusta ulos joka kerta. Myös itse pedaalilautaan on tehty hieman modauksia. Sisälle on tehty lisää tilaa niin, että mooerin s12 virtalähde mahtuu laudan alle. Lautaan on tehty lisätuet sivuille, niin että se pysyy velcrolla paremmin kiinni pohjassa. Alimman poikkilevyn alapuoli on myös sahattu ohuemmaksi ja tilalle on liimattu onttoja kulmarautoja niin, että lauta pysyy tukevana, mutta looperi pedaalista mahtuu johdoitus kulkemaan näppärästi suoraan laudan alle. Viimeisessä kuvassa näkyy miten olin aikaisemmin asentanut itse kasan pedaaleja tähän lautaan.
Hintapyyntö pelkkä lauta ja laukku : 90e
Mooer macro power S12 virtalähde.
-Tämä virtalähde pyöritti ongelmitta 14 pedaalia laudassa parin haaroituskaapelin avulla. (Vaihtoehtoisesti voin myydä pakettiin myös mooer s8 virtalähteen ja hinnasta 70e pois. Toisen näistä haluan kuitenkin pitää itsellä) Molemmille virtalähteille löytyy myös originaali boksit ja virtajohdot.
https://www.thomann.de/fi/mooer_macro_power_s12.htm?atr=true
Hp 120e
Harley Benton FLX pro
Sopi lautaan erinomaisesti ja todella hyvä apu useamman pedaalin hallinnassa. Myös midiohjattavuus oli erinomainen lisä ja ohjelmointi midipedaalejen kanssa ei ole vaikeaa.
https://www.thomann.de/fi/harley_benton_fxl8_pro.htm?atr=true
Hp 130e
Mukaan pakettiin lähtee vielä 18kpl patch kaapeleita, jotka ovat toisesta päästä suoria ja toisesta päästä kulmaliittimellä. Oikeastaan ainoa malli mikä toimii järkevästi tätä pedaalilooppia käytettäessä. 5kpl ernie ball 46cm pitkiä :
https://www.thomann.de/fi/ernie_bal … tch_cable_black_eb6076.htm?atr=true
13kpl rockboardin kaapeleita osa 20cm ja osa 40cm.
https://www.thomann.de/fi/rockboard_flat_looper_switch_cable_40_cm.htm
Lisäksi vielä yksi midi johto sekä pari molemmista päistä suoraa patch kaapelia
Pelkät johdot hp: 65e
Lisää tietoja ja kuvia saa pyytämällä :) Myös tarjouksia saa ehdottaa ja eri paketteja jos ei ole koko setille tarvetta.
Yhteishintaan voin koko setin myydä kuitenkin hintaan 350e
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 22.5.2025 klo 18.04 ・ Ilmoituksen tunnus: 25010158