
Kuvagalleria
Meeri Koutaniemi & Arman Alizad: Riisuttu Suomi
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Meeri Koutaniemi & Arman Alizad: Riisuttu Suomi
Docendo 2015
Kovakantinen, sidottu
Kunto hyvä / erittäin hyvä, takakannessa pari tahraa, näkyy kuvissa
Arman Alizad ja Meeri Koutaniemi
riisuvat Suomen paljaaksi tabuista, ennakkoluuloista ja -asenteista.
He ovat haastatelleet ja valokuvanneet työntekijöitä, palveluiden käyttäjiä, yhteiskunnan katvealueilla eläviä ja sen turvallisuudesta ja toimivuudesta huolehtivia. Vaikuttavat henkilökuvat tuovat esiin ihmisia ja tarinoita, jotka jäävät yleensä näkymättömiin.
Riisutun Suomen tarinoissa kohtaavat ihmiset jakavat saman maailman, mutta katsovat sitä eri suunnasta. Ääneen pääsevät esimerkiksi taksikuski ja asiakas, upseeri ja aseistakieltäytyja, haudankaivaja ja patologi, potilas ja lääkäri sekä vanki ja vanginvartija. Työ sitoo ihmiset yhteen kaikkialla, mutta osa työsta jaa huomaamatta.
Avoimilla haastatteluillaan ja vahvoilla kuvillaan Riisuttu
Suomi näytta voimakkaan läpileikkauksen suomalaisesta
yhteiskunnasta.
ARMAN ALIZAD on kolmella Venla-palkinnolla palkittu televisiotuottaja ja toimittaja. Hänen tuotantoyhtiönsä Armanin Maailma Oyin sarjat ovat kansainvälisessä jakelussa, ja hänen esikoistuotantonsa Kill Arman on esitetty 135 maassa.
MEERI KOUTANIEMI on vapaa valokuvaaja ja toimittaja. Hän on keskittynyt työssään ihmisoikeuksiin. Hänet on
valittu Vuoden lehtikuvaajaksi vuosina 2013 ja 2014. Hänet on palkittu työstään kansainvälisesti Saksassa,
Ranskassa ja Yhdysvalloissa.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.5.2025 klo 18.17 ・ Ilmoituksen tunnus: 25162804