Kuvagalleria
Bernina 530-2 - virkeä eläkeikäinen
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Jos tämä Bernina Record 530-2 -ompelukone vuodelta 1960 olisi suomalainen ihminen, niin sillä täyttyisi eläkeikä tänä vuonna. Mutta se on sveitsiläinen eikä siksi halua näitä hommia lopettaa.
Nyt puhdistettuna, voideltuna ja testattuna se on hyväksi havaittu. Toki pinnassa - lähinnä pohjalevyssä - on hieman kosmeettisia merkkejä ajan kulumisesta, mutta käytössä niistä ei ole haittaa. Itse olen konetta nuorempi, ja enemmän olen ottanut osumaa.
Nämä vanhat Berninat ovat todella ihastuttavia laitteita tekniikaltaan: voi vain ihmetellä sveitsiläisen ammatti-ihmisen kädenjälkeä sekä suunnittelussa että rakentamisessa.
Kun tätäkin konetta välillä voitelee, niin minä menen loppusijoitukseen ennen sitä.
Käyttäminen on helppoa, vaikka koneesta löytyy 20 koriste- ja hyötyommelta suoran ja siksakin lisäksi. Ompeleen pituus ja leveys säätyvät portaattomasti. Neulan lähtöasennon oikea-vasen - suunnassa saa päättää itse.
Mukana on kone, virtajohto, jalkapoljin, laukku, ratkoja, pari puolaa sekä 9 paininjalkaa. Pelkkien paininjalkojen hinta on useita satoja euroja, jos menen lähikaupastani hankkimaan. Kyllä, minä asun ompelukoneliikkeen vieressä.
Alkuperäinen laukku on jäänyt matkalle, mutta onneksi on löytynyt toisen mallin Berninan laukku, taitaa olla Minimaticille tehty. Tämä laukku on selkeästi alkuperäistä pienempi, minkä takia aputaso ei mahdu sisään. Se ilahduttaa, että laukku vie huomattavasti vähemmän säilytystilaa kuin kyseisen koneen alkuperäinen laukku. Tämän ulkomitat ovat noin 40x33x20 senttiä.
Ompelen aputasolle pehmeän pussukan.
Myös jalkapoljin on vaihdettu modernimpaan malliin. Se toimii yhtä hyvin, mutta ei kuumene jalan alla alkuperäisen tavalla.
Kaikki muut tarvikkeet kyllä mahtuvat tähän kompaktiin laukkuun.
Mieluiten nouto, mutta tarvittaessa lähettäminen onnistuu Matkahuollon tai Postin kyydillä hintaan 11,90€.
Tampereelle ja osin lähikuntiin (TKL:n AB-vyöhykkeellä) voin toimittaa ilman lisäkuluja.
Käteinen, MobilePay, PayPal tai tilinsiirto.
Ompelukone Bernina 530-2
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 28.5.2025 klo 18.59 ・ Ilmoituksen tunnus: 25190642