Kuvagalleria
Kustomoitu terraario / vivaario 70x40x40 (ei ovia)
Myydään
100 €
Tuotteen kuvaus
Korkeus 70.2cm
Leveys ja syvyys 40.2cm
HUOM! Mukaan EI tule lasiovia, ne on menneet rikki. Niissä olleet vetimet saa kuitenkin mukaan niin ne voi uudelleenkäyttää jos hankkii uudet lasit.
Myyntiin itse kustomoitu pystyterraario, voi käyttää myös ihan vain kasveille vivaariona, jollaisena se on ollut tähän asti. Takaseinä on viimeistelty vedenkestävillä ja eläinystävällisillä materiaaleilla. Puukoristeet ovat aitoja eläinkaupasta ostettuja luonnonmateriaaleja. Pohja suunniteltiin bioaktiiviseksi, mihin käyttöön se sopiikin kaikkein parhaiten valepohjineen. Sopii erinomaisesti esimerkiksi pienille sammakkoeläimille, liskoille ja muille kiipeileville lajeille, kunhan hankkii uudet ovet.
Ensimmäiset kuvat esimerkkinä miltä näyttää sisustettuna, jälkimmäiset miltä näyttää tyhjänä. Valepohja auttaa huomattavasti ylläpidossa, sillä se pitää vettä samalla tavalla kuin altakasteluruukku, sitä varten pohjan oikeassa laidassa putki johon vettä täytetään tarpeen mukaan. Jos aiot pitää terraariossa lemmikkejä, putken aukko pitää peittää jollain. Itse käytin kuvissa näkyvää lasikuppia, joka ei tule mukaan.
Seinässä on kaksi syvennystä ruukuille ja ylätasanteella yksi pieni, joihin saa istutettua haluamansa kasvit. Syvennysten pohjassa on aukot veden läpivalumista varten. Sopivan kokoiset istutusruukut saa halutessaan mukaan.
Ilmanvaihto toimii hyvin takaseinän yläosassa sekä päälylasin takaosassa olevan tuuletusritilän avulla.
Nouto Kaakkurista.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 26.2.2026 klo 0.57 ・ Ilmoituksen tunnus: 26472368