Kuvagalleria
Nuori uroskissa
Tuotteen kuvaus
Ikä: 1 vuosi
Haikein mielin etsimme Koistiselle uutta kotia. Koistinen on Suomessa syntynyt 1 v. ikäinen (s. 29.4.2024) leikattu uroskissa. Eläinlääkärin tarkastama, sirutettu, saanut kaikki rokotukset eikä ole sairastellut. Tottunut pieneen lapseen ja kilttiin koiraan. Haasteeksi on tullut Koistisen mahdollinen stressikäyttäytyminen, jota on ilmennyt toisen kissan kanssa. Tämä ilmenee joskus pissaamisena ja enemmän kakkaamisena vääriin paikkoihin. Loppuu aina pariksi päiväksi kun hiekkalaatikot pesee kokonaan, hankimme myös neljännen hiekkalaatikon ja sekin auttoi mutta vain hetkeksi. Silloin kun toinen kissa on ulkona, ongelmaa ei ole. Eläinlääkärin tarkastuksessa pohdittiin ummetusta, jonka hoito aloitettu ruokavaliolla ja veden lisäämisellä ruokaan.
Koistiselle etsitään siis loppuelämän kotia mielellään ainoana kissana. Luonteeltaan hän on oikea murumussukka, köllii mielellään sylissä rapsuteltavana ja puskee kovasti. Antaa leikata kynnet, kun saa namia samalla. Koistinen on ulkoillut omakotitalon pihassa vapaana, mutta en usko että se olisi onnellinen pelkkänä ulkokissana, uskon että voisi viihtyä sisäkissanakin mainiosti kun saa tarpeeksi virikettä.
Laita viestiä ja kerro millainen koti sinulla olisi tarjota. Tulisi olla mahdollisuus pitää useampaa kuin yhtä hiekkistä ainakin, ja riskinä toki on että kakkiminen väärään paikkaan jatkuu.
Myyjän/omistajan nimi Susanna Suvisaari
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 16.7.2025 klo 14.49 ・ Ilmoituksen tunnus: 26503851