Kuvagalleria
Hänninen Juha Elämän loppu vai kuoleman alku - Hoitopäätökset kuoleman
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Hänninen Juha
Elämän loppu vai kuoleman alku - Hoitopäätökset kuoleman lähestyessä
Elämän loppu
vai kuoleman alku
HOITOPAÄTÖKSET
KUOLEMAN LAHESTYESSÄ
Elämän loppu vai kuoleman alku -kirjassa pohditaan vaikeita laäke-
tieteellisia päätöksia tilanteissa, joissa tautiin ei ena ole parantavia
hoitoja. Lääketieteen etiikkaa käsittelevässä kirjallisuudessa on jo
pitkään pohdittu ihmisen oikeutta kuolla, oikeutta saada inhimillis-
ta apua ja muiden velvollisuutta auttaa. Useimmiten on paädytty
vastakkainasetteluun eutanasian polesta tai sit vastaan. Kummal-
lekin näkökannalle on perusteensa, joiden kiistäminen on vaikeaa.
Kysymys elämästa ja kuolemasta on ihmisen olemassaolon perus-
kysymys. Suhdetta kuolemaan ja etenkin toisen ihmisen kuole-
man tuttamiseen säätelevät ennen kaikkea kulttuuri ja maailman-
katsomus.
Tama kirja on syntynyt vuosien pohdinnan jälkeen. Kukin kir-
joittaja edustaa omaa näkemystään tai tutkimustraditiotaan; kir-
joittajien näkemyksiä ei ole yhdenmukaistettu. Pyrkimyksenä on
ollut nähdä kuolemaan liittyvä kärsimys ja sihen kohdistuva kysy-
mys lievityksest ja kuolemasta useasta näkökulmasta. Kuitenkin
näkökulmat, joista asia tarkastellaan ovat subjektiivisia, ja luki-ja joutuu itse muodostamaan oman näkemyksensä. Eutanasian
kaltaisissa kysymyksissä eettis-filosofista keskustelua on käyty hyvin
kauan, eikä ole olemassa yhtloa, jolla voisi osoittaa oikeaksi sen
paremmin puoltavan kuin epäävänkään kannan.
K 59.01
ISBN 951-656-208-6
9 789516 562080
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://tori.fi/li?w=3&cg=0&ca=18&aid=273379
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa ”kuole*” haettavalla tekstillä:
https://www.tori.fi/recommerce/forsale/search?q=273379+kuole*
ooo
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.7.2025 klo 0.28 ・ Ilmoituksen tunnus: 26944651