Kuvagalleria
Louis Vuitton Speedy 35 Monogram
Myydään
695 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Merkki: Louis Vuitton
Sukupuoli: Naiset
Hyväkuntoinen Louis Vuitton Speedy 35 Monogram. Tästä kaunis ja ikoninen laukku uudelle omistajalle! Jäänyt itselläni kaapin perukoille ja siksi myynnissä.
Laukku on ostettu Helsingin Louis Vuitton -liikkeestä keväällä 2012 ja olen laukun alkuperäinen omistaja. Kuittia ei valitettavasti ole enää tallella. Laukun nahkaiset osat ovat kauniisti patinoituneet ajan kuluessa.
Datecode: TR5101
Kaupan mukana tulee alkuperäinen dustbag sekä alkuperäinen laatikko.
Kahvat hieman kuluneet käytössä. Saumapuolen pinnoite halkeillut. Näistä kuvat. Laukun sisäpuolella myös hieman tahroja. Näistäkin kuvat. Laukun pohjalle vuotanut aikoinaan hieman hiuslakkaa ja valkoinen jälki peräisin tästä. En ole koittanut mitenkään erityisesti puhdistaa. Voi olla, että sitä saa putsattua siistimmäksi. Pohjalla myös kaksi mustaa jälkeä, mutta en tiedä mistä ne ovat peräisin. HUOM! Viimeinen kuva todella valottunut, jotta mustat jäljet näkyvät. Laukun valkoinen tahra ei näytä läheskään noin pahalta itse laukussa.
Laukkua saa tulla katsomaan paikan päälle. Myynti mielellään kasvotusten, jotta ostaja voi todeta ja hyväksyä laukun kunnon. Myös kuljetus sovittavissa pääkaupunkiseudun ja lähialueiden aluella. Voin toki myös postittaa laukun jos joku haluaa ostaa laukun näkemättä sitä ensin!
Lisätietoja ja -kuvia kysymällä!
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.9.2025 klo 13.53 ・ Ilmoituksen tunnus: 29904869