Kuvagalleria
Bang & Olufsen Beovision 1 CRT-televisio
Myydään
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Näytön koko: 25 in
Merkki: Bang & Olufsen
Toimiva, siistikuntoinen B&O BeoVision 1 -kuvaputkitelevisio (koko 25”). Myydään tarjousten mukaan.
Televisiota on lähinnä käytetty pelikäytössä ja tämä onkin sopiva CRT-TV 4:3-kuvasuhteen aikakauden pelikonsoleille. Mukana tulevalla kaukosäätimellä pääsee hyvin muokkaamaan asetuksia piilotettujen valikoiden takaa.
Hyvät säätömahdollisuudet, kuva ja värit mm. geometria, tarkka kuva, hyvä väritasapaino, sekä kontrasti ja mustan taso priimaa. Todella hyvä ääni, elementtiensä vuoksi hyvä basso, ei mikään tavanomainen CRT:n muovipurkkimainen äänimaailma, eli aikansa pelikonsolit saavat myös oikeutta ääniensä puolesta. Lisäksi Power Link-liitännän avulla televisioon voidaan liittää Bang & Olufsenin omat aktiivikaiuttimet.
Televisiossa on lisäksi kaukosäätimellä säädettävä moottoroitu jalka, jonka avulla TV:n saa käännettyä haluttuun asentoon (70°) ja tämä voidaan tarvittaessa automatisoida niin, että käynnistyessään televisio kääntyy automaattisesti haluttuun asentoon.
Television päällä on alusta saakka käytetty B&O-suojakangasta, kun se on ollut pidempiä aikoja käyttämättä.
Kauppaan sisältyy:
- Beovision-TV
- Virtajohto
- Kaukosäätimellä säädettävä moottorijalusta
- Beo4-kaukosäädin (uudet paristot)
- Kankainen pölysuoja, jossa tasku kaukosäätimelle (alkuperäinen B&O-tuote)
Lisätietoa: https://beoworld.org/beovision-1
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.9.2025 klo 18.39 ・ Ilmoituksen tunnus: 29994648