Kuvagalleria
Kissa, kastroitu uros
Myydään
600 €
Tuotteen kuvaus
Ikä: 4 vuotta tai yli
Rekisteröity ja sirutettu 6-vuotias kastroitu Ocicat-rotuinen uroskissa (synt. 30.5.2019). Syntynyt Suomessa, eläinlääkärin tarkastama. Rekisteröity Suomen kissaliitto ry:hyn. Rokotukset voimassa. Rekisterikirja siirtyy ostajalle.
Ei ole näyttelykelpoinen, häntä liian lyhyt.
Etsinnässä koti, jossa mieluiten ei olisi ihan pieniä lapsia. Elänyt perheen ainoana kissana, joten ei tietoa sopeutuuko muihin kissoihin, muita kissoja on tosin pienen etäisyyden päästä nähnyt, eikä näille sähise. Koiravieraita ollut, näitä myös etäämmältä ihmetellyt. Isompiin lapsiin tottunut, mutta pidettävä huoli etteivät lapset ole liikaa kissan iholla, kissa ei oma-aloitteisesti ymmärrä tilanteista poistua.
Luonteeltaan on kovin utelias, kiltti ja erittäin seurallinen. Nyt perheeseen syntyneen vauvan vuoksi aloittanut merkkailun, mikä on syy uuden kodin etsinnälle. Hoitopaikoissa ei vauvan tulon jälkeen ole merkkailut, ainoastaan kotona. Viihtyy sylissä, jos itse tulee. Leipoo ja kehrää, etenkin pehmoisten vilttien päällä. Nukkuu mieluiten ihmisen vieressä, jalkopäässä. "Juttelee" mielellään ja toisinaan paljonkin. Ulkona tottunut olemaan valjaissa kesäkeleillä, viileässä ilmassa tai sateessa ei viihdy.
Muutoin terve, mutta stressiherkkyyttä on. Idiopaattisia kystiitteja (stressiperäinen virtsarakontulehdus) ollut noin kerran vuodessa, vauvan syntymän myötä useammin. Oireena tihentynyt virtsaamistarve. Hoitona vaivaan kipulääke 1-5 vrk ajan ja lisäksi pidettävä aina huoli, että kissa juo tarpeeksi vettä, esim. Lisäämällä märkäruoan joukkoon vettä.
Seuraava rokotusajankohta 8/2026.
Mukaan saa rekisterikirjan, kissanvessan, ruoka-astioita, ruokaa, yhden kuun kissanhiekat, kantokopan, leluja jne.
Tottunut syömään markettikissanruokia (Latz, whiskas, kuivamuona ollut urinary care-ruokaa). Kissanhiekka on ostettu eläinkaupasta (Everclean -merkkiä, 15 litran paketti kestää noin 4 viikkoa).
Toiveissa loppuelämän koti, jossa on aikaa ja innokkuutta kotia vaihtavalle kissalle.
Myyjä Siina Oksanen. Yhteydenotot aluksi Torin kautta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 29.9.2025 klo 19.47 ・ Ilmoituksen tunnus: 30996423