Kuvagalleria
Uroskoira 5v
Myydään
600 €
Tuotteen kuvaus
Ikä: 4 vuotta tai yli
Etsitään kotia 5 - vuotiaalle noin 30-40 - kiloiselle pitkäkarvaiselle leikkaamattomalle uroskoiralle. Ollut meillä pennusta asti. Luovutaan koirasta vain jos sopiva koti löytyy. Meillä muuttunut elämäntilanne ja aika ei riitä tämän aktiivisen koiran tarpeisiin. Päätös on raskas, mutta pitkään mietitty.
Koira on erittäin kovaääninen ja haukkuherkkä, joten tarvitsee ympäristön jossa naapurit eivät ole lähietäisyydellä. Lisäksi omistajalta vaaditaan kärsivällisyyttä sietää haukuntaa tai opettaa pois haukkumisesta. En usko että on kokonaan kitkettävissä pois sillä on paimenkoira ja haukkunut pennusta saakka kaikkia ääniä ja liikkeitä.
Tottunut olemaan päivät ulkotarhassa. Sisällä helposti turhautuu, tuhoaa paikkoja ja merkkailee. Yöt viettänyt sisällä rajatulla alueella. Seurankipeä joten voisi hyötyä koirakaverista. Pienen narttukoiran kanssa asustellut. Ei paljon muita kontakteja muihin koiriin. Pelkää ukkosta, pamauksia, pesukonetta.
Erittäin energinen tapaus. Tykkää ja vaatii päivittäiset pitkät lenkit, vetää hihnassa, tykkää palloleikeistä. Hyppii ihmistä kohden. Aluksi varauksellinen vieraita ihmisiä kohtaan. Terveenä ollut.
Otan yhteydenottoja ensin vain viestillä. Harkitsethan tarkkaan onko sinulla riittävästi aikaa ja sopivat olosuhteen ko koiralle. Emme luovuta koiraa pikkulapsiperheeseen koiran koon ja energisyyden vuoksi.
Kerrothan viestissäsi itsestäsi/perheestäsi ja kodistasi. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin. Toivomme, että uusi koti sijaitsee max. 200km päässä Naantalista. Haluamme nähdä paikan, jonne koira muuttaisi.
Koira rekisteröity ruokaviraston rekisteriin 24.1.2024. Ei ole rekisteröity kennelliittoon, ei sukutietoja. Luovutetaan eläinlääkärin tarkastamana, madotettuna ja rokotettuna. Sirutettu 22.4.2021. Aikuinen koira, joten luovutusikäinen. Koira syntynyt Suomessa 21.11.2020. Myyjä Sannamari Mäkelä.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 13.11.2025 klo 19.06 ・ Ilmoituksen tunnus: 33084648