Kuvagalleria
Ruusukakaduparille uutta kotia etsimässä - häkki ja tarvikkeet mukaan
Myydään
2 300 €
Tuotteen kuvaus
Elämäntilanteen muutoksen vuoksi etsimme uutta hyvää kotia rakkaille ruusukakaduillemme. Molemmat ovat kesyjä ja ihmisrakkaita.
Kanjela on 8-vuotias hellä mutta ujohko naaras (DNA-testattu). Rakastaa olla olkapäällä tai vain seikkailla ympäristössä. Jela osaa matkia joitakin sanoja, ja etenkin epäselvä "joo" nyökkäyksen kanssa on osa jokapäiväistä kommunikointia.
Mimotta on 4-vuotias koiras (myös DNA-testattu). Päättäväisenä Mimo on hankkinut johtajan roolin, vaikka yleensä vanhempi lintu on johtavaisempi. Mimotta on kova matkimaan, ja osaa jopa taitavasti kuulostaa yskivältä ihmiseltä ja matkia oven narinaa. Lisäksi "kukkuu" ja "joo" tulevat kaikuna takaisin.
Pari asuu samassa häkissä. Häkki (kooltaan 1×2×2m) kuuluu hintaan ja voidaan muuttaa etukäteen, sillä tällä hetkellä linnut asuvat alkuperäisessä huoneeseen rakennetussa häkissään. Molemmille on myös pienemmät matkahäkit, jotka lähtevät mukaan. Myös kaikki tarvikkeet (valo, kupit, lelut) tietysti kuuluvat pakettiin.
Myydään vain yhdessä, ja vain hyvään kotiin! Haluamme tutustua ostajaan. Ota reilusti yhteyttä, niin sovitaan juttelutuokio ja keskustellaan kaupan yksityiskohdista.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 26.4.2026 klo 11.12 ・ Ilmoituksen tunnus: 34689608