
Kuvagalleria
Zone 5, Kirjoitus kuun valossa, Palavat silmät, Uudet!
Myydään
3 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Myynnissä yhteishintaan kuvassa olevat nuortenkirjat Zone 5, Sally Altschuler: nro. 1 Kirjoitus kuun valossa ja nro. 5. Palavat silmät.
Zone 5 on kolmen saaren muodostama kaupunginosa, joka sijaitsee lahdessa kaukana Tekoman suurkaupungin alapuolella. Maya, Kimi, Jakob ja Ziggy perheineen asuvat Nokan saarella.
Ystävykset viettävät aikaansa vanhassa majakassa ja miettivät, miksei saarella koskaan tapahdu mitään. He ovat kuitenkin väärässä, sillä pienelläkin saarella voi joutua toinen toistaan jännittävimpiin seikkailuihin, kun vain pysyttelee valppaana.
KIRJOITUS KUUN VALOSSA
Hän laski kolmeen. Kolmosella Ziggy ja Kimi työnsivät kiviä, ja ne liukuivat sisään muuriin ja katosivat. Kimi, Ziggy ja Jakob ottivat muutaman askeleen taaksepäin kohti Mayaa, joka seisoi yhä ovella.
Ikuisuudelta tuntuvan äänettömän hetken aikana ei tapahtunut mitään. Sitten he kuulivat jotain, joka kuulosti kaukaiselta ukkosen jylinältä. Jylisevä ääni voimistui. He seisoivat paikoillaan kuin maahan juurtuneina. sitten takaseinä alkoi vajota lattiaan.
Ystävykset eivät uskoneet silmiään. Henkeään pidätellen Kimi ja Ziggy kohdistivat lamppunsa sinne, missä seinä oli ollut. Valokeilassa heidän edessään liiteli kotka avatuin siivin. Se oli hakattu kallioon.
Uusi ja lukematon, 139 sivuinen pehmeäkantinen kirja.
PALAVAT SILMÄT
Kotkan silmät oli jyhkeä, neliskulmainen graniittipatsas, jonka jokaisella sivulla oli hirmuiset, tuijottavat kasvot. Asiantuntijat olivat ottaneet patsaasta näytteitä ja arvioineet, että patsas oli paljon vanhempi kuin hautausmaa. Se saattoi olla peräisin jopa Julman Kotkan ajalta tai vieläkin vanhemmalta ajalta.
Hautausmaalla ensimmäiset puut ja pensaat olivat jo puhjenneet lehteen. Syreenien nuput olivat aukeamaisillaan, villikirsikat ja orapihlajat kukkivat, ja pääsiäisliljat olivat jo pikkuhiljaa kuihtumassa. Mutta Kotkan silmien ympärillä oleva alue ei näyttänyt kovinkaan keväiseltä. Näytti todellakin siltä, kuin joku olisi kiertänyt kivipatsaan liekinheitin kädessään. Mitä oli tapahtunut?
Uusi ja lukematon, 112 sivuinen pehmeäkantinen kirja.
Nouto tai lähetyskulut Matkahuolto 6,80 euroa.
Katso myös muut kohteeni, joissa on remontin alta myynnissä muitakin nuorten ym. kirjoja, lehtiä, vaatteita, kenkiä, astioita ym.
Lähetyskulujen säästämiseksi yhdistelen eri kohteita mahdollisuuksien mukaan samaan pakettiin!
nuortenkirja jännitys seikkailu
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.1.2026 klo 16.00 ・ Ilmoituksen tunnus: 35845075

