Kuvagalleria
Voita akne!
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen kovakantinen hyvinvointikirja, ihonhoitokirja:
Jarkko Viitakangas:
Voita akne!
Julkaistu 2022
- Jarkko Viitakangas ravasi vuosikausia eri lääkäreillä ja söi kasapäin monenlaisia lääkekuureja. Hän sai hetkittäistä apua, mutta sitten iho-ongelmat palasivat korkojen kera.
Jarkko kyllästyi ja alkoi itse selvittämään, että mistä aknesta oikein
on kyse. Pian hänelle selvisi, kuinka isoa roolia ruokavalio näyttelee
aknen taustalla. Hän tajusi myös sen, kuinka isoja virheitä hän on tehnyt ihon pesuun littyen.
Jarkko muutti ruokavaliota ja ihon pesurutiinia, ja jo parissa viikossa hän huomasi todella dramaattista paranemista ihon kunnossa.
Tästä vielä muutama viikko, ja iho oli parantunut. Tästä on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Tämän jälkeen Jarkko on käyttänyt tuhansia tunteja aknen ja sen hoitomenetelmien tutkimiseen. Tästä on muodostunut hänelle elämäntyö. Ei olekaan mikään ihme että Jarkkoa pidetään yhtenä Suomen johtavista akneasiantuntijoista.
Jarkko on vuosien saatossa lukenut valtavan pinon erilaisia akneen
liittyviä tutkimuksia ja vaihtanut ajatuksia alan huippuasiantuntijoiden
kanssa. Lisäksi hän on auttanut lukuisia suomalaisia aknepotilaita minkä ansiosta hänelle on kertynyt runsaasti käytännön kokemusta aknen tehokkaasta hoidosta. Tämän kaiken seurauksena on syntynyt Voita akne -kirja, jossa Jarkko paljastaa ne tiedot, jotka sinun tulee ymmärtää, jos haluat eroon iho-ongelmistasi.
16 + postikulut 6,90
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 19.1.2026 klo 15.13 ・ Ilmoituksen tunnus: 35948422

