Kuvagalleria
Ps2: Tales of the Abyss (JAPANI)
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Peli on japaniversio ja japaninkielinen.
Tales of the Abyss (jap. Teiruzu obu ji Abisu) on NamconTales of -roolipelisarjaan kuuluva peli. Peli julkaistiin Japanissa PlayStation 2:lle vuonna 2005 ja Yhdysvalloissa vuonna 2006. Peli ilmestyi Eurooppaan vasta vuonna 2011, kun peli uudelleenjulkaistiin Nintendo 3DS-konsolille. Sunrise-yhtiö on tehnyt myös peliin perustuvan animesarjan. Sarja käsitti 26 jaksoa, ja sitä esittettiin vuosina 2008 ja 2009, lokakuun ja maaliskuun välisenä aikana.
Auldrant-niminen maailma on täynnä elementaarisia hiukkasia, joita kutsutaan Fononeiksi. Erilaisia Fononeita on kuusi: Tuli (Fire), Vesi (Water), Maa (Earth), Tuuli (Wind), Valo (Light) ja Varjo (Shadow). Pian löydettään myös Seitsemäs Fonon (The Seventh Fonon) eli Ääni (Sound), joka laittaa maailman kaaokseen, sillä käyttämällä Seitsemättä Fononia voi lukea tulevaisuutta. Pelin aikana pelaaja kiertää Auldrantia, tutkii fononeita ja niiden vaikutusta ihmisiin. Pelaaja saa myös käyttöönsä lukuisia eri aseita, tavaroita, asusteita ja erikoisliikkeitä. Pelin kaksi tapahtumapaikkaa ovat maat Kimlasca ja Malkuth.
Tales of the Abyss is a role-playing video game developed by Namco Tales Studio as the eighth main title in their Tales series. Originally released for the PlayStation 2, the game was published by Namco in Japan in December 2005, and Bandai Namco Games in North America in October 2006. Its development team included director Yoshito Higuchi, producer Makoto Yoshizumi, and character artist K?suke Fujishima. The game features music by series composers Motoi Sakuraba and Shinji Tamura, and includes the opening theme song "Karma" by Bump of Chicken. Namco has given Tales of the Abyss the characteristic genre name To Know the Meaning of One's Birth RPG . A port for the Nintendo 3DS handheld was released in Japan in June 2011, followed by an Australian and European release in November 2011 and a North American release in February 2012.
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 2.5.2024 klo 18.07 ・ Ilmoituksen tunnus: 368190