Kuvagalleria
Xbox360: Halo Wars
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Perinteisesti reaaliaikastrategiapelit kuuluvat tiukasti pc-pelaamiseen. Onnistuneita esimerkkejä lajityypistä ei ole konsoleilla juuri nähty, sillä hiirellä ja näppäimistöllä pelaaminen on haasteellista mallintaa peliohjaimelle. Näinpä on mieluisaa, että Xbox 360:n yksinoikeuspeli Halo Wars suoriutuu vaikeasta urakasta kunnioitettavasti.
Halo Warsin perusajatuksena on rakentaa sotilastukikohtia ja kouluttaa joukkoja, joita tehokkaasti komentamalla kukistetaan vastustaja. Lintuperspektiivistä kuvattuun toimintaan lisäväriä tuovat aikarajat, joukkojen iskukyvyn kohentaminen ja ilmaiskut.
Käyttöliittymän mutkattomuus ja kätevä joukkojenhallinta ovat pelin tärkeimmät saavutukset. Myös tiivis kenttäsuunnittelu ja vaihtelevat tilanteet miellyttävät.
Vaikka Halo Wars on suoraviivaisempi verrattuna genren pc-standardeihin, on pelisuunnittelussa riittävästi syvyyttä; taktikointi on moniulotteista ja pelin pariin sitovaa.
Yksinpelikampanjan lyhyys on pettymys, sillä peli päättyy ennenaikaisesti jo reilusti alle kymmenessä tunnissa. Lisäksi on harmillista, ettei läpäisyä palkita vastapuolen kampanjalla.
Viihdearvo on korkeimmillaan nettimoninpelissä, jolloin sotiminen on entistä hauskempaa ja intensiivisempää.
Ostajalle toimituskulut: 4,20e
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 3.5.2024 klo 6.25 ・ Ilmoituksen tunnus: 375085