Kuvagalleria
Esmart 110" valkokangas jalustalla
Myydään
100 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Myyntiin muutaman kerran käytössä ollut ja hieman liian suureksi todettu valkokangas. Soveltuu hyvin kotikäyttöön elokuvien ja sarjojen katsomiseen isolta näytöltä. Tässä mallissa on kolmijalka, jolla valkokankaan saa seisomaan juuri sinne minne haluaa ilman seinään tai kattoon kiinnitystä, ja sen saa taiteltua kätevästi pois käytön jälkeen. Käyttöohjeet saa mukaan.
Tämä ostettu Saksasta ja matkan aikana saanut muutaman kolhun koteloon, mutta eivät vaikuta käyttöön mitenkään. Kotelon toinen reuna myös kankaan auki ollessa osuu hieman kankaaseen, mutta varmaan koteloa pystyisi jotenkin suoristamaan, jotta tämäkin häviäisi. Ei hinkkaa avatessa koteloon, vaan osuu siihen vasta kun kangas pingotettu auki. Telineen/kolmijalan saa myös irti itse kankaan kotelosta ja tämän liitoksen muovisen varmistusrenkaan jouduin äskettäin liimaamaan kun meinasi irrota pieni pala. Nyt taas toimii ja ei vaikuta käyttöön.
Kankaan ovh postitettuna Suomeen 226e
Korkeus säädettävissä sekä ylhäältä että alhaalta kankaan ollessa auki ja lukittuu paikoilleen näihin korkeus säätöihin.
Mattapintainen kolmikerroksinen PerfectWhite 2 kangas, jossa musta tausta ja ulkoreunat. Ilmoitettu gain arvo 1,1.
Kankaan mitat:
- Kuvan koko 244x137 cm (110")
- Kotelon leveys 260 cm
- Kotelon mitat 260x7x7 cm
- Suurin korkeus 247 cm
Nouto Vantaan Tammistosta ja maksu mieluiten mobilepay tai sitten käteinen
Hakusanat: projektori kangas canvas valkokangas projector screen
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 28.2.2026 klo 1.57 ・ Ilmoituksen tunnus: 37646378