
Kuvagalleria
Muistojen koulutaulut
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen kovakantinen historiakirja, kulttuurihistoriakirja, taidekirja:
Sari Savikko:
Muistojen koulutaulut
Julkaistu 2008
- MUISTOJEN KOULUTAULut on kiehtova matka vuosien takaisten
tuttujen kuvien pariin. Kirja esittelee noin 170 upeaa kuvataulua Kustaa Heikkilän Savolaisesta maisemasta Ebba Masalinin Kärpässieneen. Joukossa on sekä koti- että ulkomaisia tauluja 1890-luvulta 1930-luvulle. Aikalaistekstit oppi- ja tietokirjoista
kertovat elävästi paitsi koulutaulujen aiheista ja tapahtumista myös eilispäivän arvoista.
Näyttävä kuvateos kertoo koulutaulujen asemasta Suomessa,
niiden merkityksestä ja arvostuksesta, taiteilijoista, kustantajista, painamisesta ja myynnistä. Tämä on tärkeä tietokirja aiheesta, josta on julkaistu hyvin vähän kirjallisuutta. Artikkeleissa esitellään merkittävät sarjat kaikilta keskeisiltä oppialoilta ja
nostetaan esiin koulutaulujen taiteilijat. Ensi kertaa kerrotaan suomeksi myös suosituista saksalaisista koulutaulusarjoista.
Sari Savikko on kasvatustieteiden maisteri, kustannustoimittaja ja tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut koulutauluista päätoimittamassaan suurteoksessa
Koulujen taide (Tammi 2007).
30 + postikulut 8,90
Myös nouto mahdollinen.
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 3.4.2026 klo 11.57 ・ Ilmoituksen tunnus: 39289814


