Kuvagalleria
Sinisilmä - Pohjoistuulten jalkeläisten matkassa
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen kovakantinen fantasiakirja, nuortenkirja, romaani:
Anu Holopainen:
Sinisilmä - Pohjoistuulten jalkeläisten matkassa
Julkaistu 2001
- Katinna on jo kauan tiennyt pystyvänsä muuttumaan sudeksi
täydenkuun aikaan, mutta vasta lähdettyään pakomatkalle oikukkaan Martenin kanssa hän tajuaa, kuinka hyödyllinen tuo kyky on. Shamaanien saarella susi saa ylivallan Katinnasta,
eikä tyttö voi estää jääliskoa puremasta Martenia kohtalokkain seurauksin. Epätoivoissaan Katinna on valmis lähtemään shamaanien seurassa tutkimusmatkalle Kuolleiden valtakuntaan; ihmisten maailmaan syntyy nimittäin poikkeuksellisen paljon demonien henkien valtaan joutuneita kuolleita lapsia. Salaa hän toivoo tapaavansa Kuolleiden valtakunnassa
jälleen Martenin. Mutta demonit ovatkin paljon luultua vaarallisempia, ja ilman suttaan Katinnalla tuskin olisi
selviytymismahdollisuuksia...
Sinisilmä jatkaa Boreaksen lasten ja Mustan liekin tarinaa. Aikaa on kuitenkin vierähtänyt, ja silloiset nuorukaiset ovat harmaapartaisia patriarkkoja. Mutta yhä on Pohjoistuulten vuori kaunis ja salaperäinen ja pahan valtakunta synkkä ja kukistumaton.
16 + postikulut 7,90
Myls nouto mahdollinen.
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.4.2026 klo 13.44 ・ Ilmoituksen tunnus: 39469385



