Kuvagalleria
Neljä Ruumista - Kustaa H.J. Vilkuna. Sidottu kirja vuodelta 2009.
Myydään
Toimitus alkaen 2,95 € + ToriDiili-palvelumaksu 2 €
Shoppaile ToriDiilillä kuin verkkokaupassa
ToriDiili on Torin uusi maksu- ja kuljetuspalvelu. Toimituksen jälkeen sinulla on 24 tuntia aikaa tarkastaa tuote ennen kuin rahat siirretään myyjälle.
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Neljä Ruumista - Kustaa H.J. Vilkuna. Sidottu kirja vuodelta 2009. Kansipapereissa lievää käytön jälkiä.
Historioitsija Kustaa H. J. Vilkunan uusi kirja kertoo neljä huikean jännittävää tarinaa neljästä 1600-luvulla tehdystä suomalaisesta henkirikoksesta ja niiden oikeuskäsittelyistä.
Kertomukset tuovat satojen vuosien takaisen historian elävänä lukijan eteen. Vilkuna nimittäin kirjoittaa tavalla, joka tähtää etäisen tutkija-kertojan unohtamiseen: tarinat kerrotaan preesensmuodossa dialogia hyväksi käyttäen. Niissä ei silti ole mitään keksittyä, vaan menneisyys kuvataan lähteitä tarkasti seuraten. Täten Vilkuna tulee itse asiassa rinnastaneeksi historian tutkijan ja kerrotuissa tarinoissa tärkeässä asemassa olevan tuomarin työn toisiinsa. Näin syntyy suomalaista historiankirjoitusta parhaimmillaan.
Vilkuna on laatinut kirjaan myös taustoituksen kerrottuihin tapauksiin ja 1600-luvun elämänmenoon yleisemminkin. Kirjan epilogissa hän lisäksi esittelee tutkimusmetodinsa, jonka voi odottaa herättävän kiihkeääkin keskustelua siitä, miten historiaa on kirjoitettava ja miten menneisyyttä ymmärrettävä.
Kirjan tarinat, Tervasta piesty, Kaksintaistelu, Paimenpoika ja Vieras mieli, sopivat erinomaisesti pimenevien syysiltojen lukunautinnoksi. Historiankirjoituksen uutena kotimaisena perusteoksena Neljä ruumista tenhoaa kuitenkin paljon pidempäänkin.
tk ostajalle
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.4.2026 klo 9.21 ・ Ilmoituksen tunnus: 40505139
