Kuvagalleria
Hannu Salama "Siinä näkijä missä tekijä"
Myydään
6 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Hannu Salama "Siinä näkijä missä tekijä" kustantaja Otava 1.p + kansipapereissa kuluneisuutta
Siinä näkijä missä tekijä on Hannu Salaman vuonna 1972 ilmestynyt romaani, joka kuvaa jatkosodan aikaisen vastarintaliikkeen toimintaa Tampereen Pispalan kaupunginosassa. Kirjaa pidetään vuonna 1964 julkaistun Juhannustanssien tavoin Salaman toisena pääteoksena sekä Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogian ohella yhtenä merkittävimmistä suomalaisen poliittisen työväenkirjallisuuden klassikoista. Siinä näkijä missä tekijä sai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975.
Kirjassa on useita kertojia, joista tärkeimmät ovat kirjailija Harri Salmisen vanhemmat. Romaanissa lapsena kuvattava Harri Salminen on Salaman alter ego. Hänen vanhempansa ovat kommunisteja, jotka osallistuvat maanalaisen sotaa vastustavan liikkeen toimintaan.
Kirjan luvut on kirjoitettu eri henkilöhahmojen näkökulmasta eivätkä ne etene tapahtumien mukaisessa aikajärjestyksessä. Luvut on ryhmitelty neljäksi pääluvuksi ilman otsikoita. Päähenkilöt ovat Tampereella asuva sähköasentaja Santtu Salminen ja hänen vaimonsa Maija, jotka toimivat jatkosodan aikana kommunistien salaisessa vastarintaryhmässä. Muita keskeisiä henkilöitä ovat vastarintaryhmän alkuperäinen johtaja Jaska Lonkanen, veljekset Reino (Reska) ja Taisto Tammelund sekä heidän äitinsä Selma, desantti Aulis Ahteinen, miesten yhteinen rakastettu Pirkko Mäkinen, ryhmän muut jäsenet Nurmi (”Nurmen poika”), Toivola ja Kokko, Maijan sukulaiset sekä Santun ja Maijan lapsi Harri, joka kohoaa keskeiseksi henkilöksi viimeisessä pääluvussa.
Vastarintaryhmän toiminta on aluksi vaatimatonta ja päähuolena on Santulle ja Maijalle annetun kirjoituskoneen piilottelu. Useimmat ryhmän miehistä työskentelevät Suomen Pankin Tampereen-konttorin rakennustyömaalla, jossa Santtu on nokkamiehenä. Osa ryhmästä ryhtyy kuitenkin tekemään uhkarohkeita sabotaasi-iskuja Neuvostoliitosta tulleen desantti Ahteisen johdolla, minkä jälkeen viranomaiset aloittavat tehokkaan jahdin vastarintamiehiä kohtaan. Tärkein sabotaasi-isku voimalinjaa vastaan epäonnistuu ja lähes kaikki ryhmän jäsenet jäävät kiinni. Ahteinen, Nurmen poika sekä Ahteisen ryhmään varsinaisesti kuulumaton Taisto Tammelund kuolevat ”ohranan” käsissä. Muut vapautuvat sodan loppuun mennessä. Vielä vuosia jälkeenpäin varsinkin Santtua vaivaa kysymys siitä, kuka oli ryhmän kavaltanut petturi. Totuus tai ainakin osa siitä paljastuu vähitellen, ja syyksi vastoinkäymisiin paljastuvat ryhmän jäsenten inhimilliset heikkoudet. Kirjan viimeinen pääluku kuvaa Harrin varttumista vanhempiensa eron jälkeen sodan jälkeisinä vuosina maaseudulla. Kirjan alussa on teoksen nykyhetkeen sijoittuva osuus, josta ilmenee, että aikuisena Harri on ryhtynyt kirjailijaksi ja aikoo kirjoittaa kirjan vastarintaryhmän toiminnasta.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.4.2026 klo 11.23 ・ Ilmoituksen tunnus: 40641410



