Kuvagalleria
Kaikki alkoi Engströmin kahvilassa Tampereen taideyhdistys ry 1898-2018
Myydään
5 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Myydään teos:
Kaikki alkoi Engströmin kahvilassa
Tampereen taideyhdistys ry 1898-2018
Kirsi Kaivannon kokoama Tampereen taideyhdistyksen 120-vuotishistoriikki.
Taideyhdistysten tavoitteena on tukea aikansa taidetta ja taiteilijoita. Varhaisimmat taideyhdistykset syntyivät 1800-luvun alkupuolella saksankieliseen Eurooppaan. Maamme ensimmäinen taideyhdistys, Suomen Taideyhdistys, perustettiin Helsingissä 1846. Tämä kirja kertoo 1898 perustetusta Tampereen Taideyhdistys ry:stä. Vaiherikasta historiaa valotetaan monipuolisesti; kuinka esimerkiksi entinen kruunun viljamakasiini muutettiin taidemuseoksi 1931 ja minkälaista dramatiikkaa sota-ajoista, 1918 ja 1939 alkaen, aiheutui Taideyhdistyksen toiminnalle. Kirjassa luodaan henkilökuvia tamperelaiseen taidekenttään vaikuttaneista taiteilijoista ja Kulttuurihenkilöistä sekä esitellään Taideyhdistyksen näyttelytoimintaa Tampereen taidemuseossa vuoteen 1985 asti. Taidemuseon siirryttyä Tampereen kaupungin hallinnoimaksi, yhdistyksen ja museon polut haarautuivat, silti Tampereen Taideyhdistys on jatkanut toimintaansa lähes alkuperäisin tavoittein. Yhdistyksen myöhemmistä vuosikymmenistä kerrotaan ajatuksella: "kuinkas sitten kävikään?" Tove Janssonia lainaten.
Kunto: lähes uutta vastaava
Hinta: 5.- +postikulut
tai nouto sovitusti
avainsanat tampereen taideyhdistys kirsi kaivanto taideyhdistys
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 28.4.2026 klo 13.23 ・ Ilmoituksen tunnus: 40695915



