Kuvagalleria
Ikea Kallax 3 X 4 valkoinen hyllykkö, Imatra/kuljetus
Myydään
70 €
Tuotteen kuvaus
Ylimääräiseksi jäänyt ehjä ja tukevarakenteinen Ikean säilytysklassikko vailla uutta kotia. Hyllykössä on yhteensä kaksitoista lokeroa. Ikeastahan saa edullisesti tähän halutessaan paljon lisäosia, esimerkiksi ovisarjoja, vetolaatikoita tai säilytyskoreja. Meitä on kuitenkin palvellut hyvin ihan tällaisenaankin. Käytetty hylly, jossa normaalia käytön jälkeä hieman toki on. Voi käyttää sekä vaaka- että pystysuuntaisena. Hyllykön koko on noin 147 x 112 cm, syvyys 39 cm. Myyn hyllyn valmiiksi koottuna, mutta voin myös purkaa hyllyn kuljetusta helpottamaan. Hyllyn purkaminen ja kokoaminen on helppoa ja siihen tarvitaan ainoastaan kuusiokoloavain tai akkuväännin. Ikean sivuilta löytyy myös yksityiskohtaiset ja helppotajuiset kasausohjeet.
Myyn hyllykön hintaan 70 euroa.
Nouda hylly Imatran Karhumäestä. Kuljetuskin voisi olla mahdollista tarvittaessa, kysy lisätietoja.
Minulla on myytävänä muutamakin erikokoinen ja Kallax-sarjan hyllykkö. Katso nämä kohteeni kirjoittamalla Torin hakukenttään tekstiksi: Kallax Karhumäestä.
Hakusanoja: Ikea Ikean Expedit 3x4 valkoinen valkoiset valkoisia valkoista hylly hyllyllä hyllystö hyllykkö lokero lokerikko
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 29.4.2026 klo 7.20 ・ Ilmoituksen tunnus: 40726372