
Kuvagalleria
Chromatopelma cyaneopubescens + asumus
Myydään
100 €
Tuotteen kuvaus
Kuvien tarantella etsii uutta, lajista kiinnostunutta ja opiskellutta kotia. Myydään mielellään tämänhetkisessä terraariossaan (Exo Terra Mini Tall 30x30x45 cm), kun on asettunut sinne niin hyvin kodiksi. Pelkkää hämppyä voi toki myös kysellä.
Iästä tai sukupuolesta ei ole ihan täyttä varmuutta, alkaa kuitenkin olla aikuisen mitoissa. Syö hyvin ja takki vaihtuu moitteettomasti (välillä ei meinaa malttaa antaa kerätä moltteja pois, mieluummin koteloisi ne kämpän koristeiksi).
Hitaasti lämpeävää sorttia, kuten monet muutkin elämäni introvertit, saattaa siis mennä tovi ennen, kuin kotiutuu ja tulee hengailemaan näkyville. Ollaan nyt hänen toinen koti ja meillä hän on viihtynyt paljon näkyvillä, kun meno täällä on pääosin rauhallista. Vilkkaassa ympäristössä saattaa piilotella enemmän. Ei kuitenkaan turhia säiky, vaikka joku kävelisi useamman kerran terran ohi tai kissat ravaa ympärillä.
Tykkää omasta rauhasta, en suosittele käsittelyä tai siirtoa, kuin ihan ultimaattisen pakon edessä. On muuten oikein miellyttävä kämppis, jonka puuhia katsella, kauniskin hän on.
Mukaan voi saada tarvittaessa argentiinan torakoita ruoaksi 10 kpl/5 €.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 20.5.2026 klo 16.45 ・ Ilmoituksen tunnus: 41726923