Kuvagalleria
Lupa särkyä - Kriisistä elämään
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen kovakantinen psykologiakirja, kriisikirja, traumakirja:
Eija Palosaari:
Lupa särkyä - Kriisistä elämään
Julkaistu
- Mitä tapahtuu, kun ihminen kohtaa järkyttävän tapahtuman? Mitä hän voi tuntea? Mitä hän tekee?
Tämä kirja käy läpi erilaisia lähestymistapoja äkillisiin kriiseihin, kriisin vaiheet sekä ihmisen reaktiot niissä, Viha, suru tai muu kriisitilanteen synnyttämä tunne on normaalia reagointia joka kuuluu asiaan. Reaktiot ovat harvoin sairauden tai poikkeaman merkki, mutta ne on kuitenkin hyvä tunnistaa ja joskus niihin on järkevää
puuttua turhan tuskan vähentämiseksi
Lisäksi kirja antaa näkökulmia toipumiseen: mikä merkitys on asiasta puhumisella, kehollisuudella ja
anteeksiantamisella. Se esittelee myös palveluita, joita kriisitilanteen kohdanneella on Suomessa saatavilla
Kirja on kädenojennus ihmiselle, jota kriisi on kohdannut tai jonka läheinen on kriisissä. Kriisien kanssa työskentelevät saavat kirjasta kokemukseen perustuvaa tietoa kriisitilanteista yksilö- ja ryhmätasolla. Samalla se antaa välineitä siihen, että
auttaja tai läheinen jaksaisi omassa roolissaan.
Kirjan kirjoittaja, psykologian tohtori Eija Palosaari on Suomen tunnetuimpia katastrofi-, kriisi ja traumapsykologeja. Hän työskentelee jatkuvasti niin
laajoja ihmisryhmiä koettelevien katastrofien kuin yksilötason kriisien parissa ja esittää năin kirjassaankin
ajankohtaisinta tietoa.
24 + postikulut 7,90
Myös nouto mahdollinen.
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 29.6.2026 klo 11.30 ・ Ilmoituksen tunnus: 43403400

