Kuvagalleria
(1/4)
Kallein on vapaus -Kontiolahtelaista maanpuolustustyötä sodan ja rauhan aikana
Myydään40 €
Toimitus saatavilla – kysy hintaa myyjältä
Kunto: Uusi
Kallein on vapaus -Kontiolahtelaista maanpuolustustyötä sodan ja rauhan aikana
Kirja kertoo kontiolahtelaisesta maanpuolustustyöstä sodan ja rauhan vuosina. Alkuluvuissa käsitellään sotia edeltänyttä aikaa, jolloin suojeluskunta- ja Lotta Svärd -yhdistysten toiminnan kautta rakennettiin itsenäisen Suomen maanpuolustuskykyä ja -tahtoa. Sota-aikaa käsittelevässä osassa avataan myös Kontiolahdelta jatkosotaan lähteneiden JR 9:n, JR 51:n ja Sissipataljoona 1: vaiheita. Jatkosodan asemasotavaiheen tapahtumat ja tunnelmat sekä sotilaiden huoli naisten vastuulle jääneestä kotirintamasta ja heidän pärjäämisestään on yksi osa kirjan sisällöstä. Toistuvat sankarihautajaiset läheisten kaatuminen oli osa kotirintaman arkea. Kirjassa käsitellään myös Kontiolahdella tehtyä sodan jälkeistä veteraani- ja perinnetyötä. Kirja onkin osaltaan kunnian ja kiitoksen osoitus koko Tammenlehvän sukupolvelle, kotirintaman sitkeydelle ja veteraanipolven antamalle esikuvalle maanpuolustustyöstä ja tahdosta luoda sellainen itsenäinen isänmaa, missä on tilaa meille kaikille.
Kustantaja: Isokivi, Ilpo Saarelainen
Painovuosi: 2026
Painos: 1
Sivuja: 151
Sidonta: nidottu
Kunto: UUSI
Lisäpalvelut
Toimitettavissa
Neuvonta
Myymälä
Luottokortti
Mobiilimaksu
Osta verkkokaupasta

Antikvaria Onnela
Ilmarinkatu 11 55100 Imatra, Imatra Keskus, Etelä-Karjala
Viimeksi muokattu: 2.7.2026 klo 15.04 ・ Ilmoituksen tunnus: 43536921
Lisää kaupalta Antikvaria Onnela

50 €
Arabia, Friedl Holzer-Kjellberg, riisiposliini kahvikuppipari ja leivoslautanen
Imatra Keskus, Imatra

Kuolinpesät, varastot, tavarat
Imatra Keskus, Imatra

