Kuvagalleria
Kaivuulaite moottorilapio
Myydään
2 000 €
Tuotteen kuvaus
Hinattava ATV kaivuulaite eli moottorilapio.
Käytetty, hyvä, toimiva. On tällä kaivettu, mutta edelleen oikein hyvinkin työkuntoinen laite. Ensimmäinen kuva viime vuoden keväältä, muut tuoreita. Säilytetty ulkosalla joten maalin väri vähän muuttunut aikojen saatossa, öljyt vaihdettu säännöllisesti.
Mukaan kaksi kauhaa; noin 30 cm leveä kynsikauha ja 60 cm tasoituskauha. Mukaan jotain varaosia, kuten varasylintereitä pari kappaletta.
Jaksaa siirtää pitkän vetoaisan avulla kovalla pohjalla vaikka käsivoimin kuljetusasennossa. Vetoaisassa normaali kuulakiinnitys ja kannatinketjut, joten voi omalla tontilla siirrellä helposti vaikka ajettavalla ruohonleikkurilla, mönkijällä tai autolla.
Kaivuuasennossa liikkuu oman kauhansa avustuksella reippaan metrin kerrallaan. Ei jätä suuria jälkiä pihanurmikkoon, näppärä laite.
Tällä esimerkiksi kaiveltu sadevesiputket pariin pihaan ja tasoiteltu multaa ja mursketta, kaivettu kantoja ja kiviä.
Kaivuusyvyys pari metriä. Kääntyy noin 130 astetta. Ulottuvuus reilu pari metriä. Pystyy lastaamaan vajaan puolentoista metrin korkeudelle näillä vakiokokoisilla renkailla.
Varustettu omalla polttomoottorilla, varmatoiminen.
Yksinkertainen rakenne, esimerkiksi kaikki sylinterit samanlaisia ja letkut saatavilla mistä tahansa hydrauliikkaliikkeestä, kun liittimet ovat yleisiä. Muutenkin tämän ylläpito todella edullista ja varaosia saatavilla helposti eri liikkeistä.
Tämä on Kellfrin valmistama ja myymä, mallinimeltään 26-GAATV. Sama malli millä Metsäman aloitti ojankaivuupuuhiaan Youtubessa. Sieltä näkyy paljon videoita.
Samaa laitetta saa Tarmo, Bronco, jne tuotenimellä.
Ei mahdu "normaaliin" peräkärryyn kuljetusasennossaan. Painonsa puolesta (alle 600 kg) kulkee monessa kevytperävaunussa. Renkaat ja tukijalat irrottamalla ja parin lankun avustuksella mahtuu helposti ainakin kuomuttomaan kärryyn.
Mukaan käyttöohje- ja varaosakirja.
Tasarahalla nopeimmalle!
kaivuri
kaivuulaite
Tarmo
Kellfri
minikaivuri
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.7.2026 klo 22.15 ・ Ilmoituksen tunnus: 43611515
