Kuvagalleria
Huuto vapaudelle dvd
Myydään
10 €
Tuotteen kuvaus
Cry Freedom, draama vuodelta 1987.
Pääosissa Denzel Washington, Kevin Kline ja Penelope Wilton
Huuto vapaudelle on Richard Attenborough'n vuonna 1987 ohjaama on runsaasti palkittu todellisuuteen pohjautuva draamaelokuva eteläafrikkalaisen kansalaisoikeusaktivistin Steve Bikon ja valkoisen päätoimittajan Donald Woodsin ystävyyssuhteesta, joka saa Woodsin panemaan henkensä alttiiksi paljastaakseen apartheid hallinnon julmuudet maailmalle.
Elokuva perustuu Donald Woodsin kirjoittamiin teoksiin, jotka käsittelivät kyseistä aihetta. Elokuva oli ehdolla kolmeen Oscar-palkintoon, joista merkittävin oli Denzel Washingtonin uran ensimmäinen ehdokkuus parhaasta miessivuosasta.
Elokuvan ilmestymisen aikana vuonna 1964 vangittu Nelson Mandela oli edelleen kalterien takana, eikä ollut näköpiirissä, että hän välttämättä ikinä vapautuisi. Toisin kuitenkin kävi.
Etelä-Afrikan kansalaisoikeusliikkeen toiminnalla ja valtavalla kansanvälisellä painostuksella oli vaikutusta ja Mandela vapautui kymmenen tuhannen vankilapäivän jälkeen keväällä 1989. Siitä alkoi prosessi joka johti Etelä-Afrikan siirtymiseen enemmistövaltaan ja Mandelan valintaan presidentiksi vuonna 1994.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.7.2026 klo 1.38 ・ Ilmoituksen tunnus: 43709263


