
Kuvagalleria
Aukusti Koivisto, iso öljyvärimaalaus vuodelta 1920.
Myydään
170 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Kuvakoko 76x62 cm, kehyksineen 92x78 cm, kankaalle maalattu öljyvärityö vuodelta 1920, kaunis alkuperäinen kehys. Lähetyskulut 35 e.
Aukusti Koivisto (11. lokakuuta 1886 Juva – 30. maaliskuuta 1962 Oulu) oli suomalainen taidemaalari. Koiviston täytettyä kaksi vuotta hänen perheensä muutti Helsinkiin, missä hän kävi kansa- ja oppikoulun. Taideopinnot Koivisto aloitti Taideteollisuuskeskuskoulussa, joka on nykyisen Taideteollisen korkeakoulun edeltäjä. Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulua Koivisto kävi vuosina 1906–1908.
Aukusti Koivisto meni naimisiin Ida Maria Stoltin kanssa vuonna 1925. Heille syntyi kolme lasta: Lea vuonna 1915, Pentti 1917 ja Ritva 1924. Pentistä tuli myös taidemaalari.
Aukusti Koivisto tunnetaan erityisesti Lappi-aiheisista teoksistaan. Koivistot muuttivat Ouluun vuonna 1916 ja jo seuraavana vuonna Aukusti teki ensimmäisen matkansa Lappiin, Inariin asti. Koivisto hankki Terijoelta kaksikerroksisen hirsirakennuksen ja siirsi sen Ouluun Kansankatu 52:een. Tästä Honkalinnasta muodostui paitsi taiteilijan asunto ja ateljee myös Oulun taiteilijakeskus. Rakennus tuhoutui kokoelmineen jatkosodan pommituksissa helmikuussa 1944. Tämä menetys koski syvästi 60-vuotiasta taiteilijaa.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.7.2026 klo 17.09 ・ Ilmoituksen tunnus: 43886781


