Kuvagalleria
C.O. Rosenius: Isä meidän
Myydään
Toimitus alkaen 2,95 € + ToriDiili-palvelumaksu 2 €
Shoppaile ToriDiilillä kuin verkkokaupassa
Toimituksen jälkeen sinulla on 24 tuntia aikaa tarkistaa tavara. Jos tavarassa on jotain vialla, saat rahasi takaisin
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Kustannus Oy Uusi Tie 2010, 302 sivua, sidottu, kovakantinen, kansikuva, lukunauha. Carl Olof Rosenius syntyi 3 2.1816 Länsipohjan maakunnassa Ruotsissa, suunnilleen meidän Kokkolamme korkeudella mutta Pohjanlahden toisella puolella. Rosenius kuoli 1868 Tukholmassa ollessaan 52-vuotias. Erityisesti hänen Pietisten-lehtensä lukijakunta levisi yli herätysliikerajojen ja lehden painos nousi lopulta noin 10 000 kappaleeseen. Lehden perusti Ruotsissa pitkään toiminut englantilainen lähetystyöntekijä J. Scott 1842. Saman vuoden keväänä Scott joutui kuitenkin lähtemään Ruotsista ja lehden alkava työ siirtyi 26-vuotiaalle Roseniukselle. Rosenius toimitti Pietisten-lehteä kuolemaansa saakka 1868. Lehden artikkeleista on myöhemmin koottu lukuisia kirjoja, joita on käännetty monille kielille. Tunnetuin niistä lienee Kodin hartauskirja, meillä tunnettu nimellä Elämän leipää. Rosenius itse piti tärkeimpinä kirjoituksinaan niitä, joissa hän selitti Paavalin Roomalaiskirjettä. Nyt käsillä olevan Roseniuksen kirja Isä meidän suomensi hyvin nopeasti ja ilmeisen taitavasti Bernhard Sarlin 1855. Koska Rosenius julkaisi rukouksen selityksen samana vuonna lehdessään (1855, 14. vuosikerta), on Sarlin kaikesta päätellen kääntänyt Roseniuksen selitystä sitä mukaan kuin uutta Roseniuksen tekstiä 1855 on ollut saatavilla. Alkulauseensa hän päiväsi vuonna 1855. Elettiin ennakkosensuurin aikaa. Sarlin suomennos sai Kuopion tuomiokapitulilta virallisen julkaisuluvan 28.5.1856, siis vain muutamaa kuukautta sen jälkeen kun kirjoitussarja oli päättynyt Pietisten-lehdessä Ruotsissa. Sarlin joutui kuitenkin etsimään kirjalle julkaisijaa ja sai käännöksensä vasta pari vuotta myöhemmin julkaistua. Kirja ilmestyi 1858 Kuopiossa vaatimattomana pehmeäkantisena omakustanteena. Kirjan nimenä oli Isä Meidän. Laweampi selitys eli Mitä ja miten rukoilet? Tämä Sarlinin kääntämän ja julkaiseman Isä meidän rukouksen selitys lienee kuitenkin ensimmäinen suomeksi koskaan käännetty Roseniuksen kirja ja ansaitsee siksikin tulla nostetuksi uudelleen esille. Kirjan alkulauseessa Sarlin kyllä toteaa, että hän ei edes tiedä, kuka kirjoitukset on tehnyt. Hän kirjoittaa ruotsalaisesta tekijästä, että kyseessä "kuuluu olevan muuna 'Sanan palvelija' Ruotsista, jonka nimeä emme tiedä emmekä tarvitsekaan tietää." Sarlin otti kirjasta uuden painoksen 1889. Nyt julkaistavan käännöksen on tehnyt kieltenopettaja Kaija Kallioinen. Hän on käyttänyt vanhimpia saatavilla olevia ruotsinkielisiä tekstejä lähteenään. Saatuaan käännöksen miltei valmiiksi Kaija pääsi pitkällisen sairauden murtamana taivaan kotiin varhain pyhäinpäivän jälkeisenä sunnuntaiaamuna 1.11.2009. Ennen poismenoaan hän iloitsi tiedosta, että kirja tullaan julkaisemaan Uuden Tien kautta. Käännöksen viimeisteli Marianna Ylilehto. Toivomme, että tämä pitkään siunausta levittänyt, mutta myös pitkään loppuun myytynä ollut kirja näin uutena käännöksenä saisi jatkaa siunauksen leviämistä nyt nykyisen sukupolven keskuudessa. -Per-Olof Malk
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 14.7.2026 klo 19.06 ・ Ilmoituksen tunnus: 44086339