Kuvagalleria
lk valkoinen syrkkipoika
Myydään
50 €
Tuotteen kuvaus
Lk valkoinen poika punaisilla silmillä. 20.6 syntynyt syyrianhamsteri. Poika on reipas, utelias ja kiltti. Saanut hyvin monipuolista ruokaa ja kasvaa hyvin. Käsikesy. Syntynyt lapsiperheeseen ja tottunut päivittäiseen käsittelyyn. Uudessa kodissa olisi hyvä jatkaa päivittäistä käsittelyä. Meidän hamsuilla on erilaisia virikkeitä ja pääsevät kokeilemaan juoksulautasta ja -pyörää. Kookoksen molemmat vanhemmat on alunperin kasvattajilta. Emo on väritykseltään suklaakeltainen ja isä valkoinen mustin merkein. Isä on Ruotsista. Ihanat luonteet vanhemmilla, joten Kookos käy luonteensa puolesta hyvin myös vaikka ensilemmikiksi. Autan mielelläni alkuun harrastuksessa, jos ei ole aiempaa kokemusta kyseisestä lajista, mutta suosittelen myös ottamaan selvää syrkin hoidosta ja tarpeista. Kerrothan ensimmäisessä viestissä itsestäsi ja tarjoamastasi kodista (onko hamsteri tulossa lapselle vai aikuiselle, minkälaista kokemusta löytyy, mitä mahdollisia toiveita on ja eritoten millainen terra sekä tarvikkeet hamsteria odottaisi). Luovutan poikasen vain asianmukaisiin olosuhteisiin, tilavaan ja virikkeelliseen asumukseen.
Hp. 50e. Varausmaksu 20e, joka vähennetään lopullisesta myyntihinnasta. Maksu mobilepay/käteinen.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 22.7.2026 klo 21.36 ・ Ilmoituksen tunnus: 44477213