Kuvagalleria
Electrolux-kiertoilmauuni 0 €
Annetaan
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Annetaan käytetty Electrolux-kiertoilmauuni, jossa on sellainen vika, että uunia käyttäessä siitä kuuluu seinäkellon käyntiä muistuttava ääni. Uunin kello pitää siis ääntä. Kun uuni on pois päältä, mitään ääntä ei kuulu. Kaksi eri sähköasentajaa on käynyt tarkastamassa uunin, ja he ovat ilmoittaneet, että uunin piirilevy on rikkoontunut. Piirilevyn vaihto on kalliimpi kuin uunin arvo, joten sitä ei ehkä kannata teettää. Uunia on kuitenkin täysin turvallista käyttää, mikäli kellon ääni ei haittaa. Esimerkiksi kuulolaitetta käyttävälle se voi olla ikävä ääni.
Uunin kello on tietenkin mahdollista poistaa uunista kokonaan. Tämä edellyttäisi ymmärrystä siitä, mikä johto ohjaa kelloa. Tällä toimenpiteellä uuni olisi täysin toimiva ilman mitään ylimääräistä ääntä.
Uunin mitat ovat 59,5 cm x 51,5 cm, ja sen korkeus on 56,5 cm. Uuni on 16 vuotta vanha.
Uunin päälle voi halutessaan hankkia keraamisen keittolevyn. Sellaisen voi saada Torista käytettyinä alle 100 euron hintaan.
Uunin sisätila on puhdas, mutta väri on tummunut käytössä. Tummunut alue luultavasti lähtisi melko helposti pois puhdistuskivellä (esim. Muurikka-monipuhdistaja tai Universal Stone). Uunipellit ja -ritilä ovat hyvässä kunnossa ja puhtaat. Ne tulevat mukana. Myös käyttöohjeet tulevat mukana.
Ainoastaan käy nouto Petäjävedeltä. Uunin voisi saada kuljetettua auton peräkontissa, kun laittaa hyvät pehmusteet. Mittaathan etukäteen, mahtuuko uuni peräkonttiisi.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.7.2026 klo 19.19 ・ Ilmoituksen tunnus: 44574163