Kuvagalleria
Nuori undulaattityttö etsii uutta kotia
Myydään
50 €
Tuotteen kuvaus
Puolen vuoden ikäinen tyttö on valmis muuttamaan uuteen kotiin! 😊
Kuoriutui meidän perheeseen tämän vuoden keväällä. Aktiivinen, nuori ja energinen.
Pääravintona toimivien siemenien lisäksi nauttii riisi- tai hirssipuurosta, salaatista, kurkusta ja muista vihanneksista sekä hedelmistä, joista omena on erityinen suosikki. Pihalta tuodut tuoreat kasvit sekä puiden oksat maistuvat mainiosti. Oksat ovat hyvä keino antaa linnulle tekemistä sekä ylläpitää nokkaa terveenä.
Asustelee lajitovereidensa kanssa valoisassa huoneessa, jossa pitää päivittäisestä lentelemisestä huoneen ympäri ja paikkojen tutkimisesta.
Kylmään vuodenaikaan huoneen lämpötilaa ylläpidetään pattereita säätelemällä ja valvomalla lämpömittaria. Pimeän koittaessa huonetta valaistetaan päälampun lisäksi myös häkin yllä olevalla led-lampulla, jotta linnut voivat pysyä aktiivisina iltaan asti. Yön aikana häkki peitetään peitolla rauhallisen unen ylläpitämiseksi. Häkin siisteydestä on huolehdittava tarkasti, pohjan lisäksi joka aamu putsataan muun muassa orret, sekä muut pinnat, joihin on yön aikana kertynyt likaa.
Mikäli olisit halukas luomaan parille uuden kodin, kertoisithan meille, minkälaista kokemusta sinulla on undulaattien pidosta ja millaiset olosuhteet olet valmis antamaan linnulle. Pyrimme luovuttamaan tytön rakastavalle omistajalle, joka takaa linnulle onnellisen elämän.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 13.8.2026 klo 11.32 ・ Ilmoituksen tunnus: 45255085