Kuvagalleria
Islanninhevostamma
Myydään
3 500 €
Tuotteen kuvaus
Säkäkorkeus: 132 cm
Sukupuoli: Tamma
Syntymävuosi: 2008
Islanninhevostamma Svandis etsii uutta kotia, jossa se pääsisi nykyistä säännöllisempään käyttöön. Meillä Svandis on toiminut pienimuotoisessa asiakaskäytössä maastoratsastustunneilla. Ratsastajina ovat olleet pääasiassa alakouluikäiset ja sitä nuoremmat lapset.
Svandis on opetettu myös ajolle, ja sillä on ajettu säännöllisesti. Se sopisi esimerkiksi lapsen tai pienen aikuisen ratsuksi sekä ajoon. Säkäkorkeus on noin 132 cm, joten se ei ole isokokoisen ratsastajan hevonen. Meillä ratsastajan painorajana on pidetty noin 60 kiloa ja pituusrajana noin 160 cm.
Svandiksella on lievä kesäihottuma, joka on pysynyt loimituksella hallinnassa. Sillä ei ole kaviokuumetaustaa, ja se on viettänyt kesät laitumella. Svandis on asunut sekä pihatossa että tallissa ja tulee hyvin toimeen laumassa.
Kauppaan sisältyvät kaikki Svandiksen laadukkaat varusteet: sille sopiva Cliff Barnsby -satula, suitset, Snuggy Hoods -ihottumaloimi sekä muutamia muita loimia.
Myydään vähäisen käytön vuoksi hyvään ja sopivaan kotiin. Kerromme hevosesta mielellämme lisää aidosti kiinnostuneille.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 14.8.2026 klo 8.01 ・ Ilmoituksen tunnus: 45589820