Kuvagalleria
Metsäkoulu
Myydään
Tuotteen kuvaus
Myydään siisti ja hyväkuntoinen metsäkirja, metsäalankirja, oppikirja:
Satu Rantala:
Metsäkoulu
Julkaistu 2005
- METSÄKOULU on käsikiria metsätaloudesta ja oman metsän hoidosta, Metsäkoulu etenee
metsánhoidon perusteista ja kasvupatkkaluokitteluista puulajeihin ja metsänhoidon menetelmiin.
Metsänhoidon työmuodot esitetään havainnollisesti. Kirja tarjoaa perustietoueden käytännön
metsăsuunnittelusta. Puukauppaa, metsätalouden kannattavuutta, omistajanvaihdosta ja verotusta käsittelevät luvut auttavat lukijaa tekemään oikeita käytännön ratkaisuja. Monikâyttö ja metsäluonnon monimuotoisuus ovat tárkeitä myös
talousmetsien hoidossa ja siksi aiheet käsitellään kattavasti Metsākoulussa.
METSAKOULU käy niin perustietojen hankkimiseen kuin myös muistin virkiståmiseen. Metsäkoulu on suunnattu erityisesti metsäalan perusopintoja suorittaville ja tiedonhaluisille metsán omistajille.
Metsäkoulun viides painos on kokonaan uudistettu. Kirjan ulkomuoto on muuttunut, mutta perustakenne on yhä ennallaan.
Kaikkien lukujen sisaltö on tarkastettu ajan tasalle ja kirjan kuvitus on kokonaan uusittu. Mukana ovat valokuvina nyt myös metsātyyppien tunnistamisessa tarvittavat kasvit. Metsäsuunnitelma esitellään entistà laajemmin. Metsäkoulussa on käytännönläheiset ohjeet sekä raivaus- että moottorisahan käyttöön.
Metsätaloudon kannattavuuteen ja juridikkaan on viidennessä
painoksesaa kiinnitetty erityistä huomiota, Klrjan käyttöö helpottavat asiahakamisto ja metsäsanasto.
25 + postikulut 7,90
Myös nouto mahdollinen.
Postikuluja yhdistellään kaikista ilmoituksistani
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 19.8.2026 klo 17.33 ・ Ilmoituksen tunnus: 45880584
