Kuvagalleria
Vintage, linkkuveitsiä 3kpl setti, 50-70-luku, yht.hinta
Myydään
50 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kohtalainen
Klikkaa kuvat auki ja zoomaa veitsiä lähemmin. Olen myynyt joskus taittoveitsiä Torissa. Nyt vielä löytyi yksi kätkökin. Nämä monitoimityökalut ovat kyllä aikamoisessa patinassa. Keräilijä varmasti voisi niitä vähän putsailla, rassailla ja rasvailla, niin niillä olisi enemmän arvoa silmäterille arvosteltavaksi. Siispä aloitinkin hieman vuosikymmenten kuluttua antamaan vesipesua näille. Ensimmäiseksi otin rumimman, saksalaisen linkkuveitsen käsittelyyni. Kas kummaa se olikin niin raivokas, että sai vasemman käteni keskisormen pään taipeeseen aikaiseksi haavan. Verta tuli kuin vettä Niagaran putouksilla😆. Taitettuna se on n.9cm:n pituinen. Toisen saksalaisen monitoimityökalun veitsiosa ei taitu. Muut osat näkyvät kuvassa. Liekö kahva peräti luuta vaiko massaa, johon on toiselle puolelle joko kaiverrettu tai valettu hirvieläimen pää. Sen työvälineen pituus on 17,5cm. Tämä ehkäpä onkin parhaimmassa kunnossa. Kolmas on kärsinyt, kun Amerikan kotkalipun kotka aikoi lentää taivaan tuuliin. Se teki halkeaman tähtiosan yläpäähän. Olin nerokas korjaaja. Veitsiosa ei lukkiutunut, niinpä väänsin veitsiuran toiseen osaan rautalangan ja homma hoitui! Näet kuvassa valkoisella päällystetyn rautalangan. Selkäpuolelta kuuluu lukituksen naksaus, kun terä asettuu paikalleen. Terä taittuu takaisin paikalleen, kun painat lähellä päässä oleva reikää olevasta metalliosasta. Korjaa itse asiallisemmin mun patenttini. Kahvan värit ovat säilyneet. Veitsi on n.12,5cm pitkä. Asetatko nämä vintageveitset äijäluolaasi kavereidenkin ihailtaviksi?!! Tsekkaa sadat muutkin Tori-tuotteeni (mm. vintagea, keräilytavaraa, nukkeja, figuureita, merkkejä, astioita, jalkineita, vaatteita, metallitavaraa) ja lähetä tilausviestejä. Samassa lähetyksessä useampi tavara kohtuullistaa postituskulujasi.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 21.9.2026 klo 3.51 ・ Ilmoituksen tunnus: 47426063
