Kuvagalleria
Naaraskissa
Myydään
500 €
Tuotteen kuvaus
Ikä: 2 vuotta
Haikein mielin etsimme uutta loppuelämän kotia kissallemme Sipulille.
Sipuli on Suomessa 22.5.2023 syntynyt naaraskissa. Rokotettu ja madotettu säännöllisesti. Hän on rotukissa, mutta ei ole rekisteröity.
Joudumme luopumaan Sipulista, koska hän ei tule toimeen toisen kissamme kanssa. Tämän takia toivoisimme, että uudessa kodissa ei olisi muita kissoja, vaan Sipuli saisi olla ainut lemmikki.
Olemme lapsiperhe, joten Sipuli on tottunut lapsiin, mutta arvostaa silti omaa rauhaa. Sipuli on erittäin kiltti ja rauhallinen. Tykkää jos häntä leikitetään leluilla, ja lempipuuhaa on kyttäillä lintuja ja oravia ikkunasta. Ulkoillut satunnaisesti valjaissa. Vieraitten ihmisten kanssa on aina ollut arka, mutta kun saa tarpeeksi aikaa totutella ja tutustua, niin hänestä kuoriutuu ihana kissa. Sylissä ei viihdy paljoa, mutta tulee itse rapsuteltavaksi ja makoilemaan viereen.
Toisen kissan tultua, sekä kissojemme välien pahennuttua, Sipuli on välillä merkkaillut sisälle. Olemme yhdistäneet tämän stressiin, ja ennen onkin ollut täysin sisäsiisti. Toivotaan että Sipuli saisi hyvän ja huolehtivan kodin loppuelämäksi, jossa hän saisi elellä rauhassa ainoana kissana.
Yhteyttä ottaessa, kerrothan itsestäsi ja siitä millainen koti sinulla olisi tarjota.
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin ja laitan lisää kuvia Sipulista.
Myyjä: Lotta Gökcil
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.9.2026 klo 12.19 ・ Ilmoituksen tunnus: 47569527