Kuvagalleria
minette walters - mielen häiriöitä
Myydään
1 €
Tuotteen kuvaus
Minette Walters on kolmentoista vuoden ajan kuulunut eurooppalaisen rikoskirjallisuuden kärkinimiin. Hänen debyyttiteoksensa Ruumis jääkellarissa (1992) palkittiin Britanniassa vuoden esikoisjännärinä ja 1993 julkaistu Kuvanveistäjä Yhdysvalloissa parhaana rikosromaanina. Englannin parhaalle rikoskirjalle myönnettävän Kultaisen tikarin Walters on saanut kahdesti: 1994 romaanista Häpeänaamio, 2003 teoksesta Pirunkettu.Mielen häiriöissä Walters palaa juurilleen ja käyttää jälleen kirjeitä, muistioita ja muuta kirjallista lähdemateriaalia teoksensa tukirankana. Romaanin juoni kiertyy 1970-luvulla tapahtuneen vanhan naisen murhan ympärille. Antropologi Jonathan Hughes on julkaissut kirjan, jossa epäilee teosta tuomitun Howard Stampin joutuneen syyttömänä vankilaan. Stampin puolustajiin kuuluu myös kaupunginvaltuutettu George Gardener, joka on päättänyt Hughesin avulla löytää todellisen syyllisen - 30 vuoden jälkeen.Mielen häiriöissä Minette Walters maalaa vahvoin vedoin, elämän raadollisimpia puolia kaihtamatta. Teos on korkealaatuista jännityskirjallisuutta astetta vaativammalle, rikostutkimusten älyllisiä ja psykologisia ulottuvuuksia arvostavalle lukijalle. Walters saapuu elokuussa vierailulle Suomeen kymmenennen täällä ilmestyvän romaaninsa kunniaksi.
kirjastosta poistettu. vuodelta 2005
nouto tai postikulut 9.90
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.9.2026 klo 15.10 ・ Ilmoituksen tunnus: 47580705



