Kuvagalleria
Apollo 13 Tom Hanks 10E
Myydään
Toimitus alkaen 2,95 € + ToriDiili-palvelumaksu 2 €
Shoppaile ToriDiilillä kuin verkkokaupassa
Toimituksen jälkeen sinulla on 24 tuntia aikaa tarkistaa tavara. Jos tavarassa on jotain vialla, saat rahasi takaisin
Luo paketti
Osta enemmän samalta myyjältä ja maksa vain yhdet toimituskulut.
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
DVD-elokuva
Apollo 13 on vuonna 1995 ensi-iltansa saanut Ron Howardin ohjaama elokuva, joka kertoo epäonnistuneesta Apollo 13 -kuulennosta. William Broyles Jr. ja Al Reinert käsikirjoittivat elokuvan James Lovellin ja Jeffrey Klugerin Lost Moon -kirjan pohjalta. Elokuva on saanut tunnustusta tapahtumien todenmukaisesta kuvauksesta.kenen mukaan?
Vuonna 2002 elokuvasta julkaistiin 24 minuuttia lyhennetty Imax-versio. 2005, kymmenen vuotta ensi-illan jälkeen julkaistiin DVD, joka sisältää molemmat versiot.
The New York Timesin kriitikot valitsivat Apollo 13:n vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.
Elokuva alkaa takaumalla Apollo 1:n tulipalosta, jota Walter Cronkite selostaa. Monologin jälkeen elokuva siirtyy ensimmäisen kuukävelyn aikaan ja seuraa Maassa astronautti Jim Lovellia. Myöhemmin Lovell esittelee Vehicle Assembly Buildingia vieraille, jolloin Deke Slayton tulee kertomaan Lovellille, että tämä siirretään Apollo 14:stä Apollo 13:n miehistöön.
Lovell ja hänen miehistönsä, Fred Haise ja Ken Mattingly, aloittavat harjoittelun Apollo 13:a varten. Kaksi päivää ennen laukaisua Cape Kennedyssä Lovellille kerrotaan, että Mattingly on vaarassa sairastua vihurirokkoon. Lovell ei pysty kumoamaan lentolääkärin suositusta ja joutuu vaihtamaan Mattinglyn varamiehistön Jack Swigertiin.
Laukaisu onnistuu, mutta kesken lennon Saturn V -raketin toisen vaiheen keskimmäinen moottori sammuu ennenaikaisesti. Ongelma saadaan korjattua polttamalla muita moottoreita pidempään. Swigert telakoi Apollo-komentomoduuli Odysseyn kuumoduuli Aquariuksen kanssa.
Lennon kolmantena päivänä miehistö tekee tarkistustoimenpiteitä, ja Swigert sekoittaa nestehappisäiliöitä, jolloin tapahtuu räjähdys. Räjähdys rikkoo huoltomoduulin rakenteita ja happea alkaa vuotaa ulos. Kuulaskeutuminen joudutaan perumaan, ja turvallinen kotiinpaluukin alkaa vaikuttaa epävarmalta. Miehistön täytyy sulkea huoltomoduuli ja käyttää kuumoduulia pelastusaluksena matkallaan Kuun kautta kotiin. Komentomoduuli sammutetaan ennen aluksen joutumista Kuun taakse.
Aluksen suunnatessa takaisin Maata kohti ilmenee lisää ongelmia. Virran säästämiseksi miehistö joutuu sammuttamaan myös kuumoduulin ja selviytymään matkasta jäätävän kylmässä aluksessa. Kahden hengen lyhytaikaiseen käyttöön suunnitellun kuumoduulin hiilidioksidisuodattimet alkavat tukkeutua, mutta siitä selvitään sovittamalla komentomoduulin suotimet kuumoduuliin.
Lähellä Maata miehistö joutuu tekemään manuaalisesti riskialttiin kurssinkorjauksen kuumoduulin moottorilla. Maassa Mattingly apureineen saa valmiiksi virrankulutuksen minimoivan uudelleenkäynnistyskeinon, ja hänen opastamanaan miehistö onnistuu käynnistämään komentomoduulin. Huoltomoduuli ja kuumoduuli irrotetaan komentomoduulista, jolloin käy ilmi että huoltomoduuli on pahoin vaurioitunut, ja myös komentomoduulin lämpökilven pelätään vaurioituneen räjähdyksessä.
Laskeutumisen aikainen ionisaatiosta johtuva tietoliikennekatko kestää tavallista pidempään, mutta laskeutuminen onnistuu. Elokuva loppuu Lovellin monologiin, joka päättyy sanoihin:
»Katson ylös Kuuhun ja mietin: milloin me palaamme sinne ja ketkä sen tekevät?»
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 25.9.2026 klo 17.11 ・ Ilmoituksen tunnus: 47620322
