Kuvagalleria
Suomen Joutsen maamme viennin edistäjänä 1930-luvulla, Visa Auvinen
Myydään
20 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Kuin uusi
Suomen Joutsen maamme viennin edistäjänä 1930-luvulla, Uivat vientinäyttelyt Suomen Joutsenella vuosina 1934-37, Visa Auvinen. Suomen Joutsenen Valtameripurjehtijain perinneyhdistys ry, 2013, 176 sivua. Kovakantinen, kunto erinomainen, tyhjällä etulehdellä teksti "Jouluna 2013". Nouto Helsingistä, postitus tai ToriDiili.
"Suomen laivaston koululaiva Suomen Joutsen teki 1930-luvulla kaikkiaan kahdeksan valtamerille suuntautunutta koulutuspurjehdusta. Kolmella matkalla vuosina 1934-37 mukana oli myös suomalaisia tuotteita esittelevä vientinäyttely - uiva näyttely.
Suomen Vientiyhdistyksen aloitteesta suunnattiin ensimmäinen matka Levanttiin eli Välimeren maihin. Matkasta saatujen myönteisten kokemusten perusteella suunnattiin toinen matka Etelä-Amerikkaan, joka jo aiemmin oli ollut ulkomaankauppaa harrastavien yritystemme mielenkiinnon kohteena. Kolmannen näyttelymatkan kohde oli Väli-Amerikka.
Näyttelyjen järjestelyissä oli Suomen ulkoasiainministeriö mukana voimakkaalla panoksella. Paikalliset konsulit huolehtivat kutsujen lähettämisestä Suomesta kiinnostuneille liikemiehille ja toimittivat sanomalehdille kuva-aineistoa ja tekstejä jo ennen koululaivan saapumista."
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 27.9.2026 klo 10.35 ・ Ilmoituksen tunnus: 47701726


