Kuvagalleria
Suloisia kanin poikasia vastuullisiin koteihin
Myydään
50 €
Tuotteen kuvaus
Vastuullisiin ja hyviin koteihin suloisia kanin poikasia. Puput ovat syntyneet syyskuun alkupuolella ja ovat luovutusiässä marraskuussa. Ennen muuttoa poikasia tapaa kanien kasvattajaekspertti, joka pystyy varmistamaan niiden terveyden ja sukupuolen (vko 42). Pupuja sosiaalistetaan päivittäin silittelemällä ja syöttämällä niitä kädestä. Kaneja on totutettu jonkin verran myös lapsiin.
Kanit ovat tottuneet olemaan ulkona, eikä niitä anneta nk. häkkikaneiksi pelkästään pienissä häkeissä asumaan. Koska kani on laumaeläin, priorisoimme koteja, joissa on jo kani tai koteja, jonne voidaan ottaa kaksi kania. Huomioithan, että kaksi uroskania eivät (varsinkaan ilman kastraatiota) tule välttämättä toimeen keskenään. Poikasten vanhemmissa on isokokoisten kanien perimää eli kasvavat todennäköisesti noin kissan kokoisiksi. Poikasten vanhemmat ovat täällä meillä Hattulassa nähtävillä ja katsomaan saa tulla jo ennen luovutusikää. Kanit syövät heinää sekä tuoretta ruokaa (apilaa, voikukanlehtiä jne kesällä ja esim salaattia, kurkkua ja tomaattia talvella). Tämän lisäksi niille on syötetty nk. kanien mysliä. Ole yhteydessä, niin kerron mielelläni lisää!
Kanien väritykset
Musta
Vaalean ruskea
Tummemman ruskea
Aprikoosi
Aprikoosi harmailla raidoilla
Harmaa
Pieni pahnan pohjimmainen ruskea (varattu)
Pupu
Kani
Kaninpoikanen
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 14.10.2026 klo 22.12 ・ Ilmoituksen tunnus: 48125252