Kuvagalleria
Maatiaiskissa
Myydään
350 €
Tuotteen kuvaus
Ikä: 2 vuotta
Myydään noin kaksi ja puolivuotias naaraskissa, Pörrö. Syntynyt suomessa 6.5.2024.
Rokotukset kunnossa. Sirutettu. Leikkaamaton. Eläinlääkärin tarkastama.
Luovumme kissasta, koska hän sai pentuja keväällä. Pentujen ollessa pieniä, Pörrö hyökkäsi säikähtäessään kahden lapsen kimppuun. Nyt kissa tuntuu rauhoittuneen, (edellisestä kerrasta 3kk), mutta vanhin lapsemme ei tunne oloaan turvalliseksi tämän kissan seurassa.
Toivoisimme löytävämme Pörrölle kodin, joka on rauhallinen ja ennalta-arvattava. Toivomme että uusi omistaja ymmärtää hyvin kissoja ja kissan käyttäytymistä. Pörrön hyökkäykset tulivat meille yllätyksenä, koska hän on luonteeltaan todella lempeä ja kiltti kissa. Pentujen kasvettua Pörrö vaikuttaa palanneen taas omaksi itsekseen.
Pörrö on pienikokoinen, rauhallinen ja siisti kissa. Viihtyy omissa oloissaan, mutta myös siellä missä on muita. Hänellä on omat ihmiset, joihin on kiintynyt ja heidän luokseen tulee silitettäväksi, innostuu joskus leikkimäänkin. Pörrö on tyttäreni kissa, joten on kovin rakastettu ja luopumispäätös on ollut vaikea.
Kertoisitko millaiseen kotiin Pörrö pääsisi.
Kasvattaja Kirsi Karppinen
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 9.10.2026 klo 14.21 ・ Ilmoituksen tunnus: 48247055