
Kuvagalleria
Minä, Andrés Iniesta - FC Barcelonan pelin artisti
Myydään
7 €
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Siisti kovakantinen kirja. Nouto tai toimitus Postin / Matkahuollon pakettina (+6,50 euroa).
324 sivua
Readme 2016
"Ihmiset kirjoittavat nimeni Googleen ja luulevat tuntevansa minut. Eivät he kuitenkaan tunne."
Andrés Iniesta oli kahdentoista vanha, kun kykyjenetsijät kutsuivat hänet FC Barcelonan kuuluisaan akatemiaan La Masiaan. Vähän seuraan liittymisensä jälkeen Josep Guardiola mainitsi hänestä: "Tuo jannu tulee vielä olemaan täällä meitä kaikkia pidempään.
"Iniestasta tuli nopeasti vakiohahmo Barçan keskiken-tälle. Hänen johdollaan seuralle kertyi kosolti menes-tystä kuten kahdeksan La Ligan mestaruutta ja neljä Mestareiden liigan voittoa. Maansa riveissä kaksi kertaa Euroopan mestaruuteen yltänyt Iniesta teki myös voittomaalin vuoden 2010 MM-kisojen finaalissa. Loistokkaan syöttöpelin ja liikkeen ja lukuisien kunnianosoitusten ja mestaruuspokaalien taustalla on älykäs ja syvällinen mies, joka tähän saakka on antanut taidokkaiden jalkojensa puhua puolestaan.
Teoksessa Minä Andrés Iniesta - FC Barcelonan pelin artisti espanjalaismaestro maalaa eläväisen omakuvan paitsi omin sanoin myös valmentajiensa, joukkuetovereidensa, vastustajiensa, ystäviensä ja perheensä suulla. Jälki on kiehtovaa.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Ilmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 6.11.2026 klo 9.10 ・ Ilmoituksen tunnus: 49485790

