Kuvagalleria
Laventelin siemeniä
Tuotteen kuvaus
Kunto: Uusi
Laventeli on lumoavan tuoksuinen kauniskukintoinen kasvi. Se viihtyy aurinkoisella, tuulensuojaisella paikalla. Houkuttelee paljon perhosia ja muita pölyttäjähyönteisiä.
Voidaan käyttää koriste-, tuoksu- ja maustekasvina. Tuoreena kasvin maku on vahva joten kannattaa käyttää vain nuoria versoja mm. voimakkaan makuisten liha- ja kalaruokien maustamiseen sekä kasvispatojen, salaattien, yrttikastikkeiden ja juomien mausteeksi. Kukat ovat kauniita salaattien koristeena sekä leivonnaisissa.
Kuivattu laventelia voi käyttää liinavaatteissa tuoksupusseissa tai levollisuutta tuovana unityynynä. Laventelin eteerinen öljy rentouttaa ja alentaa verenpainetta. Sanotaan, että laventelinkasvattajat eivät koskaan pode päänsärkyä.
Kasvaa noin puoli metriä korkeaksi, kukkii kauniin runsain sinivioletin kukin heinäkuusta loppusyksyyn saakka. Viihtyy ravinneköyhässä, kuivassa ja hiekkaisessa maaperässä.
Kylvä siemenet varhain keväällä suoraan kylvömultaan joko sisällä tai kasvihuoneessa.
Siemeniä ei tarvitse peittää kovin paljon. Huolehdi, ettei kylvös pääse kuivumaan. Kun taimet ovat kasvaneet riittävän suuriksi, voit istuttaa yksittäiset kasvit omiin ruukkuihin. Siirrä ulos maahan kun maa on lämmennyt ja taimi kasvanut tarpeeksi suureksi,
Talvehtiminen Suomessa on epävarmaa. Ota kasvi sisälle viileään/maakellariin tai suojaa kasvit hyvin esimerkiksi havuilla, kuivilla lehdillä ja harsolla.
Siemenannos on reilunkokoinen. Annospussin hinta 2 euroa ja postitus 2,30 e. Samassa kuoressa tulee monta annospussia.
Minulla on muitakin siemeniä myynnissä mm. palavarakkaus, punahattu, puna-ailakki, iltahelokki, vaaleanpunainen malva, valkoinen malva, kehäkukka, jaloritarinkannus, keltasauramo, akileija, lehtosinilatva, ukontulikukka, ruohosipuli, kamomilla, neidonkieli, nurmikaunokki, päivänkakkara, harjaneilikka, käenkukka, isomaksaruoho, väinönputki, basilika, punahattu, päivänkakkara, narsissitupakka, silkkiunikko, kessu eli palturintupakka, sormustinkukka.
Profiilin tiedot
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 12.3.2024 klo 11.47 ・ Ilmoituksen tunnus: 5680814