Arsin Autoliike Oy - vaihtoautot Jyväskylä

Arsin Auto on yksityinen vaihtoautojen autoliike Jyväskylässä. Toimintamme alkoi 2015, ja autoalan kokemus ulottuu 1980-luvun alkuun asti. Saat kauttamme laadukkaita vaihtoautoja pääasiassa hintaluokaltaan 10 000 euron molemmin puolin. Pääasiassa hintaluokka on kuitenkin 10 000 eurosta alaspäin.Toimintamme perustuu siihen, että ostamme laadukkaita vaihtoautoja pitkäaikaisilta yrityskumppaneiltamme. Ostamamme autot myymme lopulta eteenpäin ?? esimerkiksi sinulle. Näin sinun ei tarvitse huolehtia ostamasi auton kunnosta, koska me olemme huolehtineet siitä jo puolestasi. Huolehdimme autojen hyvästä kunnosta siten, että emme osta huonolaatuisia autoja, koska niitä ei saa myytyä.Lähes 40 vuoden kokemuksemme tuo varmuuden siihen, että osaamme ostaa juuri sellaisia autoja, joita asiakkaamme haluavat ja välttää sellaisia autoja, joista koituisi meille tai sinulle vain harmia. Vaihtoautot ovat markkinana toisinaan arvaamaton, ja sen takia sinun on turvallisinta ostaa vaihtoauto pitkän kokemuksen ja laajan asiakaskunnan omaavalta vaihtoautoliikkeeltä - esimerkiksi meiltä, Arsin Autolta.

AUTOKAUPPA
Arsin Autoliike Oy

Yhteensä 71 ilmoitusta

Helmintie 8
40250 Jyväskylä
http://arsinauto.fi/

  • Kaikki, 71

20
Audi Q5, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Audi Q5

2,0 TFSI quattro 155 kW Start-Stop *KORKO 2,99%*

2009|234 000 km|2.0 l|Bensiini

12 990 €

eilen 14:06
19
Mercedes-Benz GLC, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mercedes-Benz GLC

AMG *KORKO 2,99%*

2017|186 000 km|2.1 l|Diesel

34 990 €

30 mar 10:54
20
BMW 320 Gran Turismo, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
BMW 320 Gran Turismo

KORKO 2,99%*SUOMIAUTO* F34 Gran Turismo 320i TwinPower Turbo A Business Automatic

2014|147 000 km|2.0 l|Bensiini

17 990 €

29 mar 11:33
25
Volvo XC90, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Volvo XC90

KORKO 2,99%*SUPERVARUSTEET*

2015|183 000 km|2.0 l|Diesel

37 990 €

28 mar 18:31
22
Toyota RAV4, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Toyota RAV4

KORKO 2,99%*RUOSTESUOJATTU LÖYTÖ*

2015|143 000 km|2.0 l|Diesel

19 990 €

26 mar 07:34
19
Mercedes-Benz E, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mercedes-Benz E

AMG*WEBASTO* SUPERHIENO* KORKO 2,99%*

2014|150 000 km|2.1 l|Diesel

26 990 €

25 mar 16:53
7
Ford Focus, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Ford Focus

2.0 3d Sport

2007|267 000 km|2.0 l|Bensiini

3 990 €

24 mar 11:23
15
Volkswagen Passat, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Volkswagen Passat

KORKO 2,99%*

2011|197 000 km|2.0 l|Diesel

8 990 €

23 mar 16:30
15
Ford C-Max, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Ford C-Max

HUIPPUSIISTI*

2008|183 000 km|1.8 l|Bensiini

5 990 €

22 mar 09:58
19
Mercedes-Benz E, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mercedes-Benz E

KORKOTARJOUS 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2011|109 000 km|2.1 l|Diesel

18 990 €

22 mar 08:38
22
Dacia Logan MCV, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Dacia Logan MCV

7-PAIKKAINEN*E85 POLTTOAINE*

2010|91 000 km|1.6 l

7 490 €

21 mar 19:07
15
Citroen C4, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Citroen C4

HUIPPUSIISTI*

2011|138 000 km|1.6 l|Bensiini

6 190 €

19 mar 08:08
24
Subaru Legacy, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Subaru Legacy

SUPERYKSILÖ*

2006|212 000 km|2.0 l|Bensiini

7 990 €

19 mar 07:12
25
Volvo XC70, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Volvo XC70

AUTONPIDON ESIMERKKI*KORKO 2,99% *

2011|438 000 km|2.0 l|Diesel

11 390 €

15 mar 16:30
25
Mercedes-Benz GL, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mercedes-Benz GL

320 CDI 4Matic *SUPERYKSILÖ*

2007|352 000 km|3.0 l|Diesel

14 990 €

14 mar 13:16
14
BMW 320, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
BMW 320

UUSI MOOTTORI*

2013|193 000 km|2.0 l|Bensiini

17 990 €

14 mar 09:37
15
Honda CR-V, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Honda CR-V

VÄHÄNAJETTU SUOMIAUTO*

2008|99 000 km|2.0 l|Bensiini

13 990 €

13 mar 12:42
25
Seat Leon, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Seat Leon

KORKO 2,99%*WEBASTO* SUPERHIENO*

2013|146 000 km|1.8 l|Bensiini

14 990 €

12 mar 12:58
19
Mini Cooper, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mini Cooper

HIENO AVOMINI*

2006|206 000 km|1.6 l|Bensiini

6 490 €Hintaa alennettu

11 mar 18:16
14
Audi A6, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Audi A6

WEBASTO *KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2016|170 000 km|2.0 l|Diesel

18 990 €Hintaa alennettu

11 mar 11:59
22
Kia Sorento, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Kia Sorento

KORKO 2,99%*WEBASTO*

2016|161 000 km|2.2 l|Diesel

26 990 €

10 mar 09:04
14
BMW 116, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
BMW 116

116i E87 Hatchback 5-ov Limited Business Edition*SUPERHYVÄ*

2011|163 000 km|2.0 l|Bensiini

7 390 €

9 mar 08:37
17
Ford Focus, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Ford Focus

KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2016|37 000 km|1.0 l|Bensiini

13 990 €

7 mar 15:38
15
Mini One, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Mini One

5-ovinen One 102 hv* KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2017|73 000 km|1.2 l|Bensiini

15 990 €

6 mar 19:13
18
Opel Insignia, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Opel Insignia

KORKOTARJOUS 2,99% *

2010|168 000 km|2.0 l|Diesel

8 490 €Hintaa alennettu

4 mar 17:23
21
Skoda Kodiaq, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Skoda Kodiaq

1,4 TSI ACT Ambition DSG Autom.* 7- Paikkainen *KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2018|202 000 km|1.4 l|Bensiini

23 990 €Hintaa alennettu

4 mar 13:56
20
BMW X4, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
BMW X4

KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2019|183 000 km|2.0 l|Diesel

37 990 €

3 mar 16:50
14
Toyota Avensis, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Toyota Avensis

HUIPPUKUNNOSSA*

2009|504 000 km|1.6 l|Bensiini

4 390 €

3 mar 15:07
15
BMW 116, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
BMW 116

KOTIINTOIMITUS*KORKO 2,99%

2013|118 000 km|1.6 l|Bensiini

12 990 €

31 lok 21:06
17
Skoda Superb, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Skoda Superb

KORKO 2,99% *HUIPPUSIISTI

2015|131 000 km|2.0 l|Diesel

13 990 €

31 lok 17:31
20
Opel Astra, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Opel Astra

Wagon Ultimate 1,6 Twinport 85kW MT5

2009|151 000 km|1.6 l|Bensiini

5 490 €Hintaa alennettu

31 lok 15:42
9
Peugeot Boxer, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Peugeot Boxer

2.0HDI-ZAAMFB/320 *HUIPPUTEKNIIKKA*

2005|373 000 km|2.4 l|Diesel

2 500 €

30 lok 13:34
16
Ford S-MAX, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Ford S-MAX

7-PAIKKAINEN*KORKO 2,99%

2012|321 000 km|2.0 l|Diesel

6 990 €Hintaa alennettu

27 lok 13:46
17
Peugeot 307, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Peugeot 307

VÄHÄNAJETTU LÖYTÖ*

2007|67 000 km|2.0 l|Bensiini

8 990 €

26 lok 08:18
20
Seat Leon ST, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Seat Leon ST

KORKO 2,99% *KOTIINTOIMITUS*

2017|84 000 km|1.0 l|Bensiini

15 990 €

23 lok 19:16
15
Audi Q3, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Audi Q3

HIENO YKSILÖ*KORKO 2,99%

2014|159 000 km|2.0 l|Diesel

14 990 €

17 lok 10:16
18
Opel Astra, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Opel Astra

KORKOTARJOUS 2,99% *

2013|162 000 km|1.4 l|Bensiini

7 890 €

16 lok 21:36
23
Volvo V40 Cross Country, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Volvo V40 Cross Country

SUPERHIENO*KORKO 2,99%*KOTIINTOIMITUS*

2013|142 000 km|2.5 l|Bensiini

20 490 €

15 lok 07:38
11
Citroen C5, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Citroen C5

HDi 136 Confort Tourer Automaatti

2008|370 000 km|2.0 l|Diesel

2 790 €

13 lok 07:14
15
Skoda Octavia, Autot, Jyväskylä, Tori.fi
Skoda Octavia

KOTIINTOIMITUS*KORKO 2,99%

2014|167 000 km|1.2 l|Bensiini

10 990 €

11 lok 16:35