Kuvagalleria
Viisikko aarresaarella + vanhassa majakassa
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Enid Blyton
Viisikko aarresaarella.
vanhassa majakassa
Kaksi tarinaa samoissa kansissa
SUURI
NUORTEN
KIRJAKERHO
Kun sisarukset Leo, Dick ja Anne tulevat ensimmäisen kerran serkkunsa Paulan kotin, ei tämä ole kovinkaan innostunut pitämäan heille seuraa. Mutta kun alkukankeus on murtunut, heistä ja Paulan koirasta Timistä tulee oikein hyvät ystävät. Serkukset lupaavat vielä kutsua Paulaa Pauliksi, ja silloin poikatyttö onkin valmis viemään heidät ikiomalle saarelleen. Mutta siellä he joutuvatkin keskelle seikkailua. Ja siitä lähtien heidän yhteisnimensä on Visikko.
Toisen jännittävän seikkailun Visikko kokee Paholais-karilla sijaitsevassa majakassa. Siellä heillä on mukanaan pieni omituinen poika Hurina ja hänen apinansa Ilkimys.
Ovet sulkeutuvat itsestään, näkymättömät kädet penkovat tavaroita. Jäljet johtavat syvälle saaren salaperäisiin luolin, joissa Visikko joutuu taistelemaan oveluudessa rantarosvojen pahansuopia jälkeläisiä vastaan
ISBN 951-643-345-6
Myydään hyväkuntoinen kirja.
Nouto Pasilan aseman läheltä ja postitus ok.
Muita minulla myynnissä olevia kirjoja löydät tuon linkin avulla. Samalla postimaksulla tulee useampikin kirja:
https://tori.fi/li?w=3&cg=0&ca=18&aid=273379
Jos haluat etsiä minun ilmoituksista jotain avainsanaa, korvaa tuossa haussa viisi* haettavalla tekstillä:
https://tori.fi/li?he=0&ca=18&sp=0&fmy=0&aid=273379&q=viisi*
ooo
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 24.6.2024 klo 10.29 ・ Ilmoituksen tunnus: 1330639