Kuvagalleria
Väinö Rouvinen
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Väinö Rouvinen 59/100 vedos mittoja kehysten päältä korkeus n.34cm leveys n.29cm kuva-aukko korkeus n.5cm leveys n.9cm + Eeva Kilpi runo
Väinö Heikki Rouvinen (s. 12. syyskuuta 1932 Tuupovaara) on suomalainen, Varkaudessa asuva taidegraafikko.
Pohjois-Karjalassa syntynyt Rouvinen opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1951–1955, muun muassa Aukusti Tuhkan oppilaana, jonka pitämille jatkokursseille hän osallistui vielä 1958–1959.
Rouvinen tekee metalligrafiikkaa ja käyttää usein akvatintaa melko pienikokoisissa töissään. Niiden aiheina ovat monesti maisemat tai surrealistiset näkymät. Rouvinen on kokeillut myös informalismia 1960-luvulla ennen siirtymistä surrealismiin 1970–1980-luvuilla. Sittemmin surrealismi on osin muovautunut sadunomaisiksi ja jopa romanttisiksi tuokiokuviksi.Hän on Tutka-ryhmän perustajajäsen ja kuulunut myös Brondan vintin taiteilijaryhmään.
Rouvinen esiintyi tv-ohjelmassa Kuva, tanssi, teatteri vuonna 1977. Ohjelma kertoi kolmesta taiteen tekijästä, kaksi muuta taiteilijaa olivat Emmi Jurkka ja Ritva Räsänen. Rouvinen sai Pro Finlandia -palkinnon 1987. Hän on asunut Varkaudessa vuodesta 1964 lähtien. Sitä ennen hän työskenteli Helsingissä monissa eri ammateissa kuten ravintolan ja Ateneumin taidemuseon vahtimestarina, varastonhoitajana ja konepajan työläisenä.
Rouvinen oli vuodesta 1961 lähtien naimisissa taidemaalari Meeri Torvisen (1933–2018) kanssa. He saivat kolme lasta, joista Maria Rouvinen-Mäkelä (s. 1962) on myös taidegraafikko.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 23.4.2025 klo 17.53 ・ Ilmoituksen tunnus: 23651608