Kuvagalleria
Jukka Rintala "Lumienkeli"
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Jukka Rintala "Lumienkeli" sekatekniikka mitat kehysten päältä korkeus n.44cm leveys n.32cm kuva-ala n.41x29cm
Jukka Antero Rintala (s. 9. huhtikuuta 1952 Pori) on suomalainen muotisuunnittelija.
Suomen tunnetuimpiin muotisuunnittelijoihin kuuluva Rintala on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1976. Hänet tunnetaan erityisesti tasavallan presidentin Itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton kutsuvieraille suunnittelemistaan iltapuvuista. Rintalan mukaan suurin osa hänen suunnittelemistaan Linnan juhlien puvuista nähdään kuitenkin muiden kun julkisuudesta tunnettujen naisten yllä. Hän on suunnitellut paljon myös vaatetusteollisuudelle.
Rintalan ensimmäinen työpaikka oli Friitala, jonka jälkeen hän suunnitellut tuotteita muun muassa Marimekolle, Nansolle, Suomen Höyhenelle, Matexille, Karhu-Titanille, Furrytale Oy:lle, Carlinalle, Lipsanen Oy:lle ja Aarikalle. Rintala on suunnitellut myös sisustustekstiilejä, mattoja ja tapetteja, koruja ja lasiesineitä.
Marraskuussa 2006 tasavallan presidentti myönsi Rintalalle Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin. Jukka Rintalan pitkäaikainen työpari ja puoliso on visualisti Matti Vaskelainen.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 26.5.2025 klo 19.13 ・ Ilmoituksen tunnus: 25213259