Kuvagalleria
Sleepy Sleepers – Pahimmat - The Worst Of The Sleepy Sleepers LP RARE
Tuotteen kuvaus
Kunto: Hyvä
Sleepy Sleepers, lempinimeltään Sliipparit, on vuonna 1974 perustettu lahtelainen huumorirock-yhtye. Yhtye herätti alusta asti huomiota provosoivilla sanoituksillaan.
Aluksi yhtyeen ei uskottu menestyvän ja Sleepy Sleepersin uskottiin jäävän vain pienen ryhmän marginaaliseksi ilmiöksi. Vuonna 1975 ilmestyi yhtyeen esikoisalbumi Sinulle äiti, jonka avauskappale oli ”Kuka, mitä, häh”. Singlenäkin julkaistu avauskappale ja koko pitkäsoitto nousivat nopeasti myydyimpien levyjen listalle useaksi viikoksi huolimatta siitä, että radiokanavat eivät huolineet yhtyeen kappaleita soittoon niiden räävittömien sanoitusten takia.
Pian esikoisalbumin julkaisun jälkeen yhtyeen kokoonpano muuttui. Yhtyeen johtohahmoiksi erottautuivat Sakke Järvenpää ja aiemmin yhtyeen roudarina toiminut Mato Valtonen. Vuosien varrella Sleepy Sleepers tulikin tunnetuksi siitä, että yhtyeen soittajat vaihtuivat tiheästi. Yhtyeessä on vuosien varrella soittanut useita nimekkäitä kitaristeja kuten Hurriganesista tuttu Albert Järvinen, Popedan Costello Hautamäki ja Dingon Jonttu Virta.
Sleepy Sleepersin lavaesiintymiseen kuului alusta lähtien myös pilan tekeminen muista artisteista ja yhtyeistä. 1970-luvulla yhtye teki esiintymisissään pilaa muun muassa Marion Rungista, Eino Grönistä ja Dannysta. 1980-luvulla yhtye esitti Dingon hitistä tehtyä väännöstä ”Sinä ja minä aamukusella”. Kyseistä Dingo-parodiaa ei koskaan levytetty.
Käyttäjäprofiili
Kirjaudu sisään, jos haluat nähdä profiilin ja lähettää viestejä.
Kirjaudu sisäänIlmoituksen metatiedot
Viimeksi muokattu: 17.6.2025 klo 11.46 ・ Ilmoituksen tunnus: 26170240